lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kotimaan matkailu vs.ulkomaan matkailu?

Otsikossa mainittu aihe on yksi niitä jotka herättävät ehkä eniten keskustelua matkailun alalla. Vuosien varrella ole käynyt useammankin keskustelun aiheesta ja huomannut monella olevan tästä aiheesta erittäin vahvat mielipiteet. Koitan tällä kertaa pohtia tätä kysymystä.

Meistä jokainen matkailee tai on matkailematta omalla tyylillään, se on selvä, mutta usein olen pohtinut kuinka erilaisia ihmisten mieltymykset voivatkaan olla. Eräskin sukulainen kertoi innoissaan käyneensä jossain päin Suomea kansanmusiikki tapahtumassa jossa asuttiin yksityiskodeissa ja kuunneltiin päivät kansanmusiikkia. Kotimaanmatka johon minua ei saisi kirveelläkään! Hän oli nauttinut matkastaan kovasti.

Kotimaassamme on monenlaisia matkailukohteita. On mukavia kaupunkeja, erilaisia luontokohteita ja lapissa on jo vähän lomakeskustunnelmaa suurimmissa kohteissa. Onhan niistä mistä valita ja monet valitsevatkin noita kohteita. Suomalaiset ovat vaurastuneet ja toisaalta muuttuneet omaa rauhaansa arvostaviksi joten perinteinen sukulaisten luona majoittuminen on jäänyt vähemmälle. Nyt halutaan omaa rauhaa ja majoitutaan vuokramökkiin tai hotelliin. Lienee jo kasvanut sukupolvi joka ei edes tiedä mitä termi "siskonpeti" tarkoittaa.

Kesämaisema Tammisaaren saaristosta
Kotimaan matkailun etuja ovat helppous, tuttu kieli ja kulttuuri. Ne saavat monet valitsemaan lomakseen matkan kotimaassa. Toisaalta haittoja ovat usein korkea hintataso, siitä yksi esimerkki: olen usein majoittunut Ähtärissä hotellissa ja siellä yö maksaa (ainakin viimeksi)125€. Olen majoittunut vastaavasti Kuala Lumpurin keskustaan viiden tähden hotelliin 80€/yö ja reilun viikon päästä majoitun Lontooseen Hyde Parkin viereen neljän tähden hotelliin 120€/yö. Hintataso on siis täällä korkeampi kuin monissa ulkomaan kohteissa.


Ne jotka matkaavat mieluummin ulkomailla sanovat syyksi usein sen, että siellä pääsee arjesta paremmin eroon ja kokee uusia asioita. Karrikoidusti he usein pitävät niitä asioita joita kotimaan matkailussa ovat etuja heikkouksina. He eivät arvosta tuttua kulttuuria ja tuttua kieltä vaan lomallaan useinmiten karttavat suomalaisten seuraa ja valitsevat siksi kohteiksiin joita muita kuin suomalaisten suosimia, perinteisiä kohteita kuten Kanaria, Alanya jne.

Väittely näiden kahden matkailutavan välillä jatkuu varmaan aina, mutta se on vain rikkaus!
Maailmassa kohteita riittää ja on hyvä että niistä jokaiseen riittää menijöitä. Jos kaikki olisivat kaltaisiani niin niitä kansanmusiikki tapahtumia ei järjestettäisi ja kulttuurimme olisi niiden suhteen köyhempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti