sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Se suloinen odotus

Hammaslääkärissä käyminen ei ole niitä elämän mukavimpia kokemuksia. Minua ainakin jo se puhdistusaineen tuoksu ällöttää. Istuminen odotushuoneessa on kokemuksena sellainen ettei sitä järin usein haluaisi toistaa. Olenkin aina tyytyväinen lääkärin sanoessa "Pidä nyt ainakin neljä vuotta taukoa ennen seuraavaa käyntiä. Turhaan täällä käyt terveitä hampaita näyttämässä"

Viimeinen työpäivä ennen lomaa on yleensä erityinen, varsinkin jos lomaan liittyy jotakin erityisen mukavaa. Esimerkiksi matka. Sellaisen työpäivän usein lopettaa hymyillen. Harva meistä hymyilee joka päivä töistä lähtiessään.

Yllä kuvailtiin kahta varsin erilaista tilannetta. Niitä kuitenkin yhdisti joku piirre.

Huomasitko mikä se oli?

Molemmissa oli kyse odottamisesta.

Odottamisesta erilaisia asioita ja erilaisella mielellä.

Joitakin asioita odotamme innokkaasti ja toisia asioita vähemmän innokkaasti. Odottaminen ei ole asia joka olisi aina miellyttävää tai aina ikävää. Yksi mikä on kyllä aina paikkansapitävä piirre odottamisesta on se, että odottavan aika on pitkä. Laulussakin lauletaan kuinka rakastaan odottavalla miehellä aika ei tahdo kulua, mutta rakkaansa kanssa ollessaan aika saapuu hänen mielestään siiven selkään. Siinä määrin, että mies jopa epäilee kaupunkinsa kellojen edistävän.

Tämä aihe tuli mieleeni, koska olen seuraavan viikon lomalla. Matkustan ikuiseen kaupunkiin eli Roomaan. Matkan odotuksessa siis olen. Se on odotusta jota voisi kuvailla hammaslääkärikäynnin vastakohdaksi. Miellyttävä sekä mukava odotus on tämä.

Usein kysytään "Mitä odotat matkalta?". En yleensä osaa vastata siihen kysymykseen, matkasta tietää vasta jälkeenpäin millainen se oli ja mitä siitä jäi mieleen. Odotus on jokatapauksessa aina yhtä innostunutta. Se ei lopu vaikka matkoja on takana enemmän kuin oli joskus ensimmäisten ulkomaanmatkojen aikoina.
Isin vauva lähdössä Kanarialle vuonna 2009

Roomasta tiedän sen mitä varmaan kaikki muutkin eli se on vanha ja kuuluisa kaupunki jossa historia on läsnä. Odotukset kohdistuvat lähinnä siihen että saan viettää aikaa poikani kanssa. Isin vauvan joka itseasiassa täyttää huomenna 21 vuotta. Hän on innokas historian tutkija ja uskon, että meidän matka kuluu paljolti historiallisiin kohteisiin tutustuen. Unohtamatta tietenkään erästä kuuluisaa ravintolaketjua, jonka nimen voisi kääntää vaikkapa "Kovan kallion kahvilaksi". Siellä poikani tilaa annoksen Nachoja ja tarjoilija varoittaa "Se on aika iso annos" ja poikani vastaa hymyillen "Tiedän". Sama keskustelu on nimittäin käyty jo ainakin Malesiassa ja Saksassa tänä vuonna.

Odotusta on siis täällä ilmassa. Tällä kertaa sitä miellyttävää sellaista.
Maanantai aamuna Turskan koneen pitäisi nousta kello 7.10 Helsinki-Vantaalta kohden Roomaa. Minä olen siellä koneessa.

Ja odotan perille pääsyä.

Mutta en sentään itke.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti