Ollessani mukana jo viidettä vuosikymmentä leikissä jota myös elämäksi kutsutaan olen huomannut monia asioita, tavannut niin erilaisia ihmisiä ja yllättynyt niin usein, että voin sanoa oppiineeni sen ettei koskaan voi sanoa olevansa täysin oppinut. Muistan ajan jolloin olin viisaimmillani ja sen myötä oikeasti luulin tietäväni kaiken ja ymmärtäväni asioiden todellisen laidan.
Olin silloin kuusitoista.
En usko olevani ainut joka luuli kuusitoistavuotiaana elävänsä elämänsä viisainta aikaa. Enkä varmasti ole yksin tajunnut silloin olleensa väärässä. Elämä vaan meitä opettaa, välillä lempeästi ja välillä vähemmän lempeästi.
Esimerkiksi mennessäni kuusitoistavuotiaana töihin silloiseen posti-ja telelaitokseen pääsin oppimaan aika nopeasti aikuisten maailmaa ja erityisesti työelämän kiemuroita. Se oli melko valaisevaa ja usein huvittavaakin. Muistan kuinka käytössäni ollut sormikumi (tärkeä työväline postinkantajalle) kului puhki ja kysyin työkavereilta mistä niitä voisi ostaa. He naurahtivat ja näyttivät paikan missä niitä olisi sanoen "Ei poika täällä sentään itse joudu työvälineitä ostamaan".
Muutama vuosi myöhemmin olin aviomies ja vajaan vuoden ikäisen pojan isä. Poikamme sairastui tautiin jota luulimme vatsataudiksi. Tauti ei helpottanut ja lopulta äitini kehotti viemään pojan lääkäriin. Pidin sitä turhana hössötyksenä, mutta lähdimme silti terveyskeskuksen päivystykseen. Siellä lääkäri tutki pojan ja tilasi ambulanssin. Poika vietiin pillit soiden sairaalaan jossa kirurgi sanoi, että poika leikataan heti kun leikkausali saadaan siivottua edellisen potilaan jäljiltä. Leikkaus meni hyvin, kysyin kirurgilta oliko tässä oikeasti kiire. Hän vastasi "Aamulla olisi ollut myöhäistä".
Se tapaus taas kasvatti minua. Sen jälkeen en ole haukkunut terveyskeskuksen lääkäreitä. Yksi heistä pelasti poikamme lähettäessään jatkohoitoon.
Vastaavia oppimisen kokemuksia löytynee jokaiselta. Olen huomannut omalla kohdalla sen piirteen, että aina vasta jälkeenpäin ymmärtää oppineensa jotain. Tilanteen ollessa akuutti sitä ei käsitä.
Kun vaan osaisimme aina ottaa opiksemme. Säilyisimme muutamalta murheelta.
Varmaa on silti ettemme koskaan ole oppineet kaikkea.
Sen tajutessa on jo pitkällä elämän suuressa oppimäärässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti