"Vaihtelu virkistää", "Vierivä kivi ei sammaloidu", "Eteenpäin edistyvän mieli" ovat sanontoja jotka ovat meille kaikille tuttuja. Niissä kaikissa on johtoajatuksena se, että pysähtyneisyys on kartettava tila ja tavoite pitäisi olla jatkuvasti uudistua ja olla valmis kokemaan uutta.
Kyllä me jokainen olemme aiheesta varmaan samaa mieltä. Emme halua antaa kuvaa itsestämme, että olisimme jotenkin vanhoollisia ja jämähtäneitä omiin kaavoihimme. Käytäntö on usein toinen. Emme ole oikeasti kovin uudistusmielisiä. Harva meistä tekee muutoksia muuten kuin pakon edessä. Mielellämme jatkamme arkea samoin kuvioin ja hämmästelemme muiden tapaa käyttää aikaansa.
Ajattele vaikka tilannetta, että sinä pidät valtavasti luonnossa kulkemisesta. Lomillakin hakeudut luontoon ja koet virkistyneesi sieltä palattuasi. Sitten joku naapurisi tai ystäväsi sanoo kuinka hän nauttii kaupungin sykkeestä. Lomillakin on parasta kun pääsee kokemaan oikein suurkaupungin tunnelman.
Mikä on keskustelunne lopputulos? Molemmat ihmettelette toistenne näkemyksiä ja ajattelette ettette ikinä voisi viettää aikaa noin.
Pitäisitkö silloin itseäsi jämähtäneenä tai luutuneena?
Todennäköisesti et.
Oikeasti olisit jämähtänyt ja luutunut omaan näkemykseen.
Kaupunkielämästä pitävälle tekisi hyvää kokeilla ajanviettoa luonnossa ja luonnossa viihtyvän kokeilla kaupunkilomaa. Silloin voisi sanoa ainakin kokeilleensa.
Helppohan näistä on kirjoittaa. Itse olen yhtä luutunut kuin useimmat muutkin. Teen asiat omalla tavallani ja ajattelen sen olevan paras tapa kulloinkin toimia.
Ennenkuin joku älähtää niin sanon, että tietysti monet pitävät luonnosta ja kaupungista samaan aikaan. Ei ollut tarkoitus tehdä asiaa mustavalkoiseksi. Pyrin vain pohtimaan sitä kuinka me emme useinkaan näe itseämme toisen silmin, emme oikeastaan koskaan. Me ajattelemme yleensä meidän kantamme tai suhtautumisemme edustavan järkevää näkemystä esillä olevasta asiasta.
Nykymaailma kannustaa ajattelemaan "My way or Highway" tyyppisesti. Vapaasti käännettynä kai "Joko se tehdään näin tai ei ollenkaan". Meillä on oikeus mielipiteisiimme, se on selvä, mutta ei se, että joku mielipide on meidän tee siitä automaattisesti oikeaa. Muillakin voi olla meitä parempia mielipiteitä ja siksi olen aina pitänyt tärkeänä kuunnella eri näkemyksiä asioista. Silloin on helpompi muodostaa oma kanta. (Tähän joku minut tunteva sanoo, että joo joo, kirjoita mitä tahdot, mutta et sinä muiden mielipiteitä paljoa kuuntele)
Mistä muuten sain idean tähän tekstiin?
Monia meistä loukkasi kovasti, kun osa pakolaisista ei ollut tyytyväisiä saamaansa suomalaiseen laitosruokaan. En ota kantaa pakolaiskysymykseen muuten, mutta sama luutuneisuus on varmasti heilläkin.
Täkäläinen ruoka on ulkomaalaisesta outoa.
Aivan samoin kuin meille ulkomaan ruuat.
Vaikka me syömme eri keittiöiden tuotteita niin kyllä eksoottisimmat ruuat jäisivät monelta syömättä. Muistan Hongkongissa katsoneeni katukeittiön tarjontaa, siis ruokaa jota ihmiset jonottivat, että sen verran erikoista on ettei menisi minulta alas.
Hoikka poika olisin jollei muuta olisi tarjolla kuin sitä.
Nyt en ole.
Kyllä me jokainen olemme aiheesta varmaan samaa mieltä. Emme halua antaa kuvaa itsestämme, että olisimme jotenkin vanhoollisia ja jämähtäneitä omiin kaavoihimme. Käytäntö on usein toinen. Emme ole oikeasti kovin uudistusmielisiä. Harva meistä tekee muutoksia muuten kuin pakon edessä. Mielellämme jatkamme arkea samoin kuvioin ja hämmästelemme muiden tapaa käyttää aikaansa.
Ajattele vaikka tilannetta, että sinä pidät valtavasti luonnossa kulkemisesta. Lomillakin hakeudut luontoon ja koet virkistyneesi sieltä palattuasi. Sitten joku naapurisi tai ystäväsi sanoo kuinka hän nauttii kaupungin sykkeestä. Lomillakin on parasta kun pääsee kokemaan oikein suurkaupungin tunnelman.
Mikä on keskustelunne lopputulos? Molemmat ihmettelette toistenne näkemyksiä ja ajattelette ettette ikinä voisi viettää aikaa noin.
Pitäisitkö silloin itseäsi jämähtäneenä tai luutuneena?
Todennäköisesti et.
Oikeasti olisit jämähtänyt ja luutunut omaan näkemykseen.
Kaupunkielämästä pitävälle tekisi hyvää kokeilla ajanviettoa luonnossa ja luonnossa viihtyvän kokeilla kaupunkilomaa. Silloin voisi sanoa ainakin kokeilleensa.
Helppohan näistä on kirjoittaa. Itse olen yhtä luutunut kuin useimmat muutkin. Teen asiat omalla tavallani ja ajattelen sen olevan paras tapa kulloinkin toimia.
Ennenkuin joku älähtää niin sanon, että tietysti monet pitävät luonnosta ja kaupungista samaan aikaan. Ei ollut tarkoitus tehdä asiaa mustavalkoiseksi. Pyrin vain pohtimaan sitä kuinka me emme useinkaan näe itseämme toisen silmin, emme oikeastaan koskaan. Me ajattelemme yleensä meidän kantamme tai suhtautumisemme edustavan järkevää näkemystä esillä olevasta asiasta.
Nykymaailma kannustaa ajattelemaan "My way or Highway" tyyppisesti. Vapaasti käännettynä kai "Joko se tehdään näin tai ei ollenkaan". Meillä on oikeus mielipiteisiimme, se on selvä, mutta ei se, että joku mielipide on meidän tee siitä automaattisesti oikeaa. Muillakin voi olla meitä parempia mielipiteitä ja siksi olen aina pitänyt tärkeänä kuunnella eri näkemyksiä asioista. Silloin on helpompi muodostaa oma kanta. (Tähän joku minut tunteva sanoo, että joo joo, kirjoita mitä tahdot, mutta et sinä muiden mielipiteitä paljoa kuuntele)
Mistä muuten sain idean tähän tekstiin?
Monia meistä loukkasi kovasti, kun osa pakolaisista ei ollut tyytyväisiä saamaansa suomalaiseen laitosruokaan. En ota kantaa pakolaiskysymykseen muuten, mutta sama luutuneisuus on varmasti heilläkin.
Täkäläinen ruoka on ulkomaalaisesta outoa.
Aivan samoin kuin meille ulkomaan ruuat.
Vaikka me syömme eri keittiöiden tuotteita niin kyllä eksoottisimmat ruuat jäisivät monelta syömättä. Muistan Hongkongissa katsoneeni katukeittiön tarjontaa, siis ruokaa jota ihmiset jonottivat, että sen verran erikoista on ettei menisi minulta alas.
Hoikka poika olisin jollei muuta olisi tarjolla kuin sitä.
Nyt en ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti