Muistaako joku vielä sanan "persoonapronomini"? Luulisin sen kaikille mieleen tulevan ainakin pienen pohdinnan jälkeen. Koulua käydessä jo alaluokilla se sana tuli tutuksi.
Yksi jo edesmennyt tuttuni sanoi viisaasti: "Itsekkyys alkaa jo kieliopista".
Näinhän se menee. Minä ja me mainitaaan ennen muita. Seuraavana on heti se lähellä oleva. Sinä ja te. Vasta viimeisenä muualla olevat otetaan huomioon. Hän ja he. En usko järjestyksen olevan ihan sattumaa.
Itsekkyys on meissä kaikissa vahvana ominaisuutena. Emme sitä mielellään uskoisi. Muista kylläkin. Minäkin tätä kirjoittaessa heti keksin monia esimerkkejä miten olen nähnyt itsekkyyden ilmauksia elämässäni. Niistä ajattelin kirjoittaa ja korostaa kuinka hyvin väitteeni pitää paikkansa.
Sitten aloin miettimään toista näkökulmaa. Kirjoittaisinkin siitä kuinka itse olen ollut itsekäs. Se näkökulma on vähän kipeämpi. Ei ole kiva tunnustaa olevansa itsekäs.
Oikeasti ilmaisen itsekkyyttä usein. Liikenne on hyvä esimerkki. Ajan paljon autoa ja monesti ajan tavalla joka helpottaa minun liikkumista, mutta ei ota huomioon toisia tarpeeksi. Osaan kyllä perustella itselleni hyvin jokaisen tekemäni itsekkään ratkaisun. Se ei silti totuutta muuta. Vaikutin ratkaisuun on itsekäs.
Perhe-elämässä sama toistuu. Vaikka kuinka vilpittömästi haluaa ottaa toiset huomioon niin silti itsekkyys puskee läpi. En nyt kauhean montaa esimerkkiä kerro, muuten vaimo laittaa minut nukkumaan leikkimökkiin. Se on vielä aika vilakka paikka nukkua, juhannuksena saattaisi jo sujua.
Yksi esimerkki siltti on pakko kertoa. Tänä aamuna tai yönä kissa naukui ja tiedän syyn. Se halusi ulos. En millään jaksanut nousta, joten makasin vain silmät kiinni odottaen sikeämmin nukkuvan vaimoni heräävän päästämään kissan ulos. Näin kävikin.
Minulle tuli kyllä tästä itsekkyydestä huono omatunto. Toisen kissaamme naukuessa nousin heti ja päästin sen ulos.
Nyt taas selittelen etten olekaan niin itsekäs kuin muut!
Olen aivan samanlainen kuin muutkin. Se itsekkyys pistää välillä toimimaan itsekkäästi ja sitä on turha selitellä.
Mietin oikein tätä asiaa ja tulin sellaiseen johtopäätöksseen, että meidän on helpointa tunnustaa se meissä oleva itsekkyys ja vain yritettävä taistella sitä vastaan niin ettei se pääsisi liian usein voitolle. Taistelua se vaatii, koska oma napa on aina lähimpänä.
Mainostajatkin vetoavat lähes aina markkinoidessaan jotain tuotetta tai palvelua itsekkyyteen. "Sinä tarvitset tätä", "Tämä antaa sinulle vaihtoehdon". Huvittavin esimerkki oli erään kosmetiikkayrityksen mainosslogan "Koska olet sen arvoinen". Ikäänkuin ihminen olisi jonkun shampooputelin arvoinen.
Meille siis syötetään joka puolelta itsekkyyteen kannustavia viestejä. Yhdistettynä se luontaiseen taipumukseemme taistelusta ei todellakaan tule helppoa.
Oli sitten uskonnollinen tai ei niin silti meistä suurin osa pitää hyvänä elämänohjeena niin sanottua kultaista sääntöä. Sehän kuuluu "Tee toisille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän".
Sitä ohjetta noudattamalla saatamme muistaa persoonapronominit edes hetkellisesti toistepäin.
Hän, sinä, minä
He, te, me.
Ps. Huomenna nousen heti kissan naukuessa.
Yksi jo edesmennyt tuttuni sanoi viisaasti: "Itsekkyys alkaa jo kieliopista".
Näinhän se menee. Minä ja me mainitaaan ennen muita. Seuraavana on heti se lähellä oleva. Sinä ja te. Vasta viimeisenä muualla olevat otetaan huomioon. Hän ja he. En usko järjestyksen olevan ihan sattumaa.
Itsekkyys on meissä kaikissa vahvana ominaisuutena. Emme sitä mielellään uskoisi. Muista kylläkin. Minäkin tätä kirjoittaessa heti keksin monia esimerkkejä miten olen nähnyt itsekkyyden ilmauksia elämässäni. Niistä ajattelin kirjoittaa ja korostaa kuinka hyvin väitteeni pitää paikkansa.
Sitten aloin miettimään toista näkökulmaa. Kirjoittaisinkin siitä kuinka itse olen ollut itsekäs. Se näkökulma on vähän kipeämpi. Ei ole kiva tunnustaa olevansa itsekäs.
Oikeasti ilmaisen itsekkyyttä usein. Liikenne on hyvä esimerkki. Ajan paljon autoa ja monesti ajan tavalla joka helpottaa minun liikkumista, mutta ei ota huomioon toisia tarpeeksi. Osaan kyllä perustella itselleni hyvin jokaisen tekemäni itsekkään ratkaisun. Se ei silti totuutta muuta. Vaikutin ratkaisuun on itsekäs.
Perhe-elämässä sama toistuu. Vaikka kuinka vilpittömästi haluaa ottaa toiset huomioon niin silti itsekkyys puskee läpi. En nyt kauhean montaa esimerkkiä kerro, muuten vaimo laittaa minut nukkumaan leikkimökkiin. Se on vielä aika vilakka paikka nukkua, juhannuksena saattaisi jo sujua.
 |
| Leikkimökkimme |
Yksi esimerkki siltti on pakko kertoa. Tänä aamuna tai yönä kissa naukui ja tiedän syyn. Se halusi ulos. En millään jaksanut nousta, joten makasin vain silmät kiinni odottaen sikeämmin nukkuvan vaimoni heräävän päästämään kissan ulos. Näin kävikin.
Minulle tuli kyllä tästä itsekkyydestä huono omatunto. Toisen kissaamme naukuessa nousin heti ja päästin sen ulos.
Nyt taas selittelen etten olekaan niin itsekäs kuin muut!
Olen aivan samanlainen kuin muutkin. Se itsekkyys pistää välillä toimimaan itsekkäästi ja sitä on turha selitellä.
Mietin oikein tätä asiaa ja tulin sellaiseen johtopäätöksseen, että meidän on helpointa tunnustaa se meissä oleva itsekkyys ja vain yritettävä taistella sitä vastaan niin ettei se pääsisi liian usein voitolle. Taistelua se vaatii, koska oma napa on aina lähimpänä.
Mainostajatkin vetoavat lähes aina markkinoidessaan jotain tuotetta tai palvelua itsekkyyteen. "Sinä tarvitset tätä", "Tämä antaa sinulle vaihtoehdon". Huvittavin esimerkki oli erään kosmetiikkayrityksen mainosslogan "Koska olet sen arvoinen". Ikäänkuin ihminen olisi jonkun shampooputelin arvoinen.
Meille siis syötetään joka puolelta itsekkyyteen kannustavia viestejä. Yhdistettynä se luontaiseen taipumukseemme taistelusta ei todellakaan tule helppoa.
Oli sitten uskonnollinen tai ei niin silti meistä suurin osa pitää hyvänä elämänohjeena niin sanottua kultaista sääntöä. Sehän kuuluu "Tee toisille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän".
Sitä ohjetta noudattamalla saatamme muistaa persoonapronominit edes hetkellisesti toistepäin.
Hän, sinä, minä
He, te, me.
Ps. Huomenna nousen heti kissan naukuessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti