tiistai 28. marraskuuta 2017

Mitä haluat lomalta mukaaan?

Joskus blogin kirjoittaminen tuntuu helpommalta kuin joskus toiste. Tällä kertaa oli vuorossa se helpompi kerta. No, en minä koskaan kirjoita väkisin. Ei tarvitse, koska ei tämä ole työtä.

Ryhdyin pohtimaan lomailun olemusta. Aihe tuli mieleen, koska olen nyt vaimoni kanssa lomamatkalla Aasiassa. Päätimme ottaa tämän reissun ihan turistimeiningillä. Emme siis yritä ahnehtia kokemuksia vaan nautimme vaan olosta. Virkistävää välillä! Tätäkin kirjoittaessa makaan Bangokissa hotellin altaalla varjon alla. Lämmintä joku +34 ja aurinko paistaa.
Bloggari altaalla

Loma on mielenkiintoinen asia. Sen viettämisestä on yhtä montaa mielipidettä kuin on niitä keiltä sitä kysyy. Lomaan jos mihin soveltuu sanonta : "Makuasioista ei sovi kiistellä".  Joillekin lomaa on se kun pääsee rannalle makaamaan. Joillekin pelkästään se kun puhelin ei soi tai ei tarvitse lukea sähköposteja.

Yhden asian voi kuitenkin todeta mistä kaikki ovat yksimielisiä. Jos kysyy ihmiseltä mitä hän haluaisi ottaa mukaan lomalta niin jokainen on samaa mieltä siitä, että aika on asia minkä haluaisi mukaan lomalta. Sen tunteen kun aamulla majapaikassa herätessä ei ole mitään suunnitelmaa vaan voi vaan lähteä rakentamaan päivää fiiliksen mukaan. Voi vaan miettiä teenkö jotain vai enkö tee mitään.

Olen joskus pilannut lomani laatimalla liian tiukan aikataulun. Siitä lomasta en muista paljoa muuta kuin vuokra-auton tuulilasin ja moottoritien Interstate kyltit. Sen verran monta tuhatta kilometriä tuli ajettua ettei oikein tehnyt vähään aikaan mieli autolomalle.

Olennaista on siis suunnitella sellainen loma mistä voi itse nauttia. Uskaltaa joskus myös tehdä lomalla jotain itselleen uutta. Sillä tavalla voi haastaa itsensä ja kokeilla löytyisikö jotain uutta tapaa viettää onnistunutta lomaa. Eikä se aina vaadi suuria rahoja. Lomailla voi vaikka omassa kotikaupungisssa. Sekin on välillä virkistävä kokemus. Kokea oma kotikaupunki turistina.

Minä nautin vielä täällä altaalla auringosta ja lämmöstä. Yöllä on leppoisa kotimatka edessä. Taas pääsee istumaan ahtaaseen lentokoneeseen syömään makoisaa lentokoneruokaa.

 Mikä on sinun vastaus otsikon kysymykseen?

Minun on aikaa. Aikaa läheisten kanssa ilman kiirettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti