"Tämmöinen minä olen!"

Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Tuttu sanonta luullakseni meille kaikille. Aika hyvin se paikkansa pitää. Olemme useasti epäreiluja sen suhteen kuinka paljon annamme sen millainen kuva meille syntyy ensimmäisellä kerralla vaikuttaa käsityksiimme myöhemmin. Ajattele vaikka ravintolaa josta saisit pilaantunutta ruokaa ja siksi sairastuisit. Tuskin menisit enään koskaan samaan ravintolaan. Tekisipä tuo ravintola mitä tahansa parannuksia mielessäsi olisi vain se ensimmäisen kokemuksen muisto.

Ihmissuhteiden alueella emme ehkä ole yhtä jyrkkiä. Riippuu paljon tilanteesta miten paljon annamme ensivaikutelman määritellä tulevaa suhtautumistamme kyseiseen henkilöön. Ajatellaan vaikka, että ensimmäisellä tapaamisella henkilö on juuri kolaroinut uuden autonsa. Ymmärrämme kuinka sellainen harmittaa ja siksi hyväksymme kiukkuisen käytöksen.

Ensivaikutelman etu on sentään se, että olemme tavanneet henkilön kenestä muodostamme käsityksen. Paljon huonompi vaihtoehto on sellainen jossa muodostamme käsityksen kuulopuheiden perusteella. Silloin riski on syyllistyä lietsomaan ennakkoluuloja.

Kukapa meistä ei olisi niihin törmännyt.

Itsestäni olen löytänyt piirteitä tästä. Suhtaudun erääseen etniseen vähemmistöön epäillen ja ennakkoluuloisesti siitä huolimatta etten ole koskaan kohdannut heissä mitään mihin käsitykseni perustuisi. Pikemminkin päinvastoin. Minulla on ollut heitä naapureina, koulukavereina ja asiakkaina enkä ole koskaan joutunut ongelmiin heidän kanssaan. En usko olevani ainoa joka sortuu samaan. Annamme toisten puheiden tai ennakkoluulojen ohjata itseämme.

Yhtenä syynä sellaiseen käytökseen on meissä kaikissa enemmän tai vähemmän asustava itsekkyys. Liian helposti kuvittelemme meidän olevan parempia tai ainakin sivistyneempiä kuin "ne toiset". Eräs jo edesmennyt tuttuvani sanoi sen näkyvän jo kieliopista. Persoonapronomithan kuuluvat "minä,sinä,hän..me,te,he". Minä ja me tulee ensimmäisenä. Eihän meistä kukaan uskalla ääneen sanoa olevansa muita parempi, mutta helposti niin ainakin alitajunnassa ajattelemme.

Omaa elämääni on leimannut lähes koko aikuisiän piirre joka välillä naurattaa ja välillä itkettää. En tiedä johtuuko se ensivaikutelmasta vai mistä, mutta minut yleensä ymmärretään väärin. Peiliin katsominen on varmasti auttaisi. Jos minä suhtaudun muihin ennakkoluuloisesti ja tuomitsevasti niin on hyväksyttävä se, että myös minuun voidaan suhtautua samoin. Aikoinaan innokkaasti yritin korjata minuun kohdistuvia väärinkäsityksiä, mutta nykyään harvemmin. Minut hyvin tuntevat tietävät mikä olen ja muiden mielipidettä en pysty muuttamaan. Se tilanne on vaan hyväksyttävä vaikkakin harmittaa. En nyt ihan "Karavaani kulkee ja koirat haukkuu" asenteella kulje, mutta sinnepäin.  Kai se ikäkin auttaa asiaa, osaa hieman varoa mitä sanoo ja tekee. Eihän sitä nyt halua ehdointahdoin lähellä olevia loukata sanoillaan tai teoillaan.

Joskus kyllä olen siihenkin sortunut...onneksi nykyisin harvemmin.

Tämmönen minä olen.

Ja olen pahoillani siitä.

Yksin mutta ei yksinäinen

Muistaako joku vielä ajan, kun yksin elävää, naimatonta naista kutsuttiin vanhaksi piiaksi? Tai aikaa jolloin vanhempiensa luona asuvaa, aikuista miestä kutsuttiin peräkammarin pojaksi? Noihin ilmauksiin liittyi selkeä viesti: yksin eläminen ei ollut toivottu eikä useinkaan haluttu elintapa.
Nyt ajat ovat muuttuneet. Kielenkäyttöön on vakiintunut translitteroitu sana "sinkku" millä kutsutaan jokaista ilman parisuhdetta elävää. Käytetäänpä jopa avioeron kokeneista hauskaa ilmausta "uusiosinkku". Noilla ilmauksilla koitetaan tehdä yksin elämisestä trendikästä ja jollakin tapaa haluttua. Televisiossa pyöri vuosikausia sarja joka oli suomeksi nimetty oikein nimellä "Sinkkuelämää". Sarjassa kuvattiin neljän parisuhteesta vapaan naisen elämää. Kuvaus ei ollut järin todenmukainen. Sarjan naiset elivät luksusluokan elämää ja työntekoa ei näytetty juuri koskaan.  No, sarjat ovat aina fiktiota,  mutta monelle syntyi tuon myötä käsite ja unelma jostain villistä ja vapaasta sinkkuelämästä.

Todellinen sinkkuelämä on aika toisenlainen. Harvalla on varaa viettää aikaa trendibaareissa, pukutua kalliisti ja käyttää Bruno Maglin kenkiä. Suurin osa yksineläjistä elää tavallista elämää, käy töissä ja miettii miten saa rahat riittämään. Villi ja vauhdikas sinkkuelämä on heille yhtä kaukana kuin tavalliselle autoilijalle on Kimi Räikkösen ajotaito.

Vaikka yksineläminen on nykyään yleistä ja jollakin tapaa arvostettua rohkenen väittää, että ne samat mielikuvat vanhasta piiasta ja peräkammarin pojista ovat olemassa edelleen taustalla. Ihminen joka elää yksin joutuu usein kohtaamaan utelun siitä onko hänellä joku tai osanoton siitä, että hänkin vielä jonkun löytää. Kommentoijat eivät välttämättä kysy lainkaan haluaako kyseinen henkilö itselleen kumppania. Eihän kukaan kysy naimisissa olevaltakaan, että oletkos aikonut erota ja sinä varmaan kaipaat sinkkuelämää.

Tuo oli hieman kärjistettyä, onhan miehen ja naisen avioliitto edelleen suurimmalle osalle luonnollinen ja haluttu olotila.  Ei ole siksi ihme, että niitä jotka eivät elä siinä joku hämmästelee. Vähän samalla tavalla kuin paria joka päättää olla hankkimatta lapsia. Moni ei usko sen olevan vapaaehtoisesti valittu tilanne.

Minua sen vuoksi aina huvittaa se kuinka sinkkuutta ylistetään, mutta silti televisio ja muut mediat pursuavat ohjelmia joissa koitetaan päästä siitä tilasta eroon. Parhaiten muistan ohjelman jossa kehä 3:n ulkopuolella olevat miehet etsivät itselleen morsianta.  Yhdessä jaksossa mies vei naiset pieneen kylpyammeeseen ja laittoi heille kylvyn maidosta ja hunajasta. Silloin tuntui, että olen nähnyt kaiken.

Muistatko muuten miten "Sinkkuelämää" sarja päättyi? Aivan, päätähti pääsi naimisiin. Se siis siitä sinkkuelämän ihailusta.

Ihmisiä on siis moneen junaan ja siksi olisi hyvä välillä pysähtyä miettimään, että on paljon ihmisiä joiden valintoja emme ymmärrä ja emme aina edes hyväksy. Eläminen ilman parisuhdetta voi olla joillekin ikävää todellisuutta, mutta toiselle vapaaehtoisesti valittu tapa elää. Varmistaudu siis ensin mitä mieltä henkilö itse on elämäntilanteestaan ennenkuin alat ylistää tai ottaa osaa hänen takiaan.
Twitterissä on aloiteltu hauskaa kampanjaa aiheesta. Hästägillä #arvostayksineläjää2015 on twiitattu monta kertaa ja kampanjan tavoite on nimensä mukaisesti tuoda arvostusta yksin eläville ja toisaalta antaa tukea niille joille se ei ole mieluinen olotila. Saa nähdä miten kampanja etenee, mutta ajatus on sinänsä hyvä. Toisen valintojen arvostaminen ei aina tarkoita, että on samaa mieltä eikä sitä, että hyväksyy toisen valinnan mutta ihmisen vapautta valita tulee aina kunnioittaa.

Kaikki yksinelävät eivät ole yksinäisiä eivätkä halua muuttaa tilaansa.
Toiset taas ovat ja haluavat muutosta.

Tunnet todennäköisesti molempia.