Joskus on sohaistava muurahaispesään.

Tapasin muutama vuosi sitten miehen joka kertoi matkastaan Tallinnaan. Hän ei ollut ilmeisesti kovinkaan kokenut matkailija. Kertoi tulleensa ryöstetyksi yöllä ravintolassa. Pankkikortiltaan oli nostettu tuhansia euroja sen oltuaan hetken kadoksissa. Kauhistelin moista rikosta ja olin kovin pahoillaan hänen joutumisesta ryöstäjän uhriksi. Hetken päästä hän kysyi mahtoiko olla vähän tyhmä koska hän oli pankkikorttiinsa kirjoittanut sen tunnusluvun tussilla. Naurahdin ja totesin : "Kyllä sinä vähän tyhmä olit"

Varmasti te olette samaa mieltä siitä kuinka tyhmää on kirjoittaa tunnusluku pankkikorttiin? Siitä on varoitettu vuosikymmenten ajan. Siitä huolimatta kuulemma sitä aika ajoin näkee. Rikoksen teki kuitenkin se joka käytti toisen korttia, ei kortin omistaja.

Minua on vaivannut viime aikoina esiintynyt keskustelu josta saa sellaisen kuvan ettei rikoksen uhrilla ole mitään osuutta rikokseen. Ei tietenkään ole itse rikokseen, mutta normaali varovaisuus tuntuu unohtuvan monelta. On kyllä oikeasti niin, että omalla toiminnallaan voi vaikuttaa siihen joutuuko rikoksen uhriksi.

Joulukuun Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä oli kirjoitus toimittajasta joka oli joutunut taidokkaan huijauksen uhriksi ja menettänyt kymmeniä tuhansia euroja. Huijarit ovat taitavia ja osaavat asiansa. Sitä en kiellä. Toimittajan huijaus oli kuitenkin alkanut kadulta jossa hän oli tavannut naisen ja oli lähtenyt naisen asunnolle kahville kertoakseen tilanteestaan. Rahansiirto oli epäonnistunut ja sen johdosta toimittajan rahat olivat jääneet matkalle.  Nainen lupasi auttaa toimittajaa jos saisi 200 dollaria kuluihin.

 En ymmärrä miten tämmöinen voi onnistua.

Ulkomailla ja kotimaassa pätee aina sama sääntö: jos sinua lähestyy kadulla tuntematon ihminen niin parhaimmillaan hän yrittää myydä sinulle jotain. Pahimmillaan huijata tai varastaa sinulta jotain. Taitava huijari on ollut jos on saanut hetkessä vakuutettua, että juuri hän pystyy tekemään jotain rahansiirrolle.

Minua on kaksi kertaa yritetty huijata kadulla ja kerran ryöstetty. Huijaus yritykset olivat hieman kömpelöitä. Ensimmäisessä Vihdin Nummelassa englantia puhuva mies alkoi jutella minulle pankkiautomaatin lähellä. Idea oli sellainen, että hän halusi lahjoittaa minulle nahkatakkeja. Syynä oli niiden suuri määrä. Hän oli kuulemma kaupparatsu ja nyt palaamassa kotimaahansa eikä haluaisi maksaa ylipainomaksuja lentokoneessa. Huijaus oli siinä, että kaksi takkia oli ilmaisia mutta kolmas maksoi sitten melko paljon. Sen verran taitava kaveri oli, että vasta tässä kohdassa ymmärsin kyseessä olevan huijarin.

Toinen yritys tapahtui Kolumbian Bogotassa. Siellä mies pysäytti minut kadulla ja näytti kädessään olevia vihreitä jalokiviä. Kertoi myyvänsä niitä. Yritys oli aika kömpelö. Tuskin kukaan uskoisi parhaan paikan jalokivien ostoon olevan bogotalaisen kadun.

Omalla toiminnallaan siis voi vaikuttaa siihen joutuuko rikoksen uhriksi vai ei. Ei tietenkään aina mutta usein. Jos menee kello 3.30 taksitolpalle etuilemaan varmasti riski joutua pahoinpitelyn uhrinsi joutumisesta kasvaa. Uhria rikoksessa ei saa koskaan syyllistää, mutta peräänkuulutan kyllä maalaisjärkeä. Joitain paikkoja on vaan varottava esimerkiksi öisin. Tuntemattomien mukaan jatkoille lähteminen on aina riski. Olit sitten nainen tai mies.

Raiskaukset ovat aivan oma lukunsa.  Rikoksena hirvittävä josta toipuminen kestää kauan. Jotenkin tuntuu, että keskustelussa menevät sekaisin naisten oikeudet ja rikoksilta suojautuminen. Jokaisella ihmisellä on oikeus pukeutua miten vaan tai kävellä kadulla koska vaan. Sitä ei tarvinne korostaa. Silti uskallan sanoa, että rikoksilta suojautuminen ulottuu myös raiskauksiin. Aivan samoin kuin ei ole järkevää mennä pohjanmaalla baariin aamuyöllä ja huutaa "Kaikki painijat ovat homoja" niin ei ole järkevää naisena kävellä yksin aamuyöllä pimeällä kadulla. Raiskaajat ovat aina jotenkin sairaita. Siksi heiltä on tärkeää suojautua. Normaali mies ei halua raiskata.

Korostan vielä, että rikoksessa syyllinen on aina tekijä eikä uhri. En sitä koita muuttaa, mutta kehotan jokaista varautumaan siihen miten voisi välttää ettei joutuisi rikoksen uhriksi. Aivan kuin me suljemme kotimme oven sieltä poistuessa tai lukitsemme auton ovet pysäköityämme sen niin on tarpeen muillakin alueilla miettiä kuinka voisi välttää joutumista rikoksen uhriksi.

Ps.muurahaisia ei vahingoitettu tätä blogia kirjoittaessa.

Yksinäisen tähden osavaltio

Suomalaisen talven tummuus ja kosteus ovat minulle raskaita. Siksi olen lähes joka talvi käynyt jossakin missä aurinko paistaa ja lämpöä riittää muuallakin kuin saunassa.

Tänä vuonna matka suuntautui Yhdysvaltojen Texasiin. Reilu viikko sitten palasin sieltä ja muutamia tunnelmia kertoilen sieltä. Texas on suuri osavaltio jonka kaikki tuntevat jollakin tapaa. "Dallas" tv-sarja, öljy, rodeo, tex-mex ruoka ovat joitakin niistä asioita joista kyseinen osavaltio tunnetaan. Täällä meillä Texas on epäilemättä Floridan ja Kalifornian ohella parhaiten tunnettu osavaltio.

Lentokentälle saavuttuamme totesin tulleeni Jenkkeihin. Maassa on ihan oma tunnelma ja tietty vanhanaikaisuus näkyy monin tavoin. Esineiden ja rakennusten muotokieli ei ole niin modernia kuin täällä meillä on. Mutta maassa maan tavalla.

Minua aina huvittaa se kuinka isänmaallisia amerikkalaiset ovat. Liput liehuvat joka puolella ja keskustellessa paikallisten kanssa heistä huokuu rakkaus maahansa. Pari kyseli meiltä mitä pidämme Texasista. Vastasin viihtyneeni ja huomanneen kuinka he rakastavat maataan. Myönsivät aivan vilpittömästi niin olevan. "Kyllä, me rakastamme tätä maata" oli usein kuultu vastaus. Suomalaisittain tuntuisi vähän suurelta sanoa rakastavansa tätä maata. Emme käytä niin suuria sanoja helposti.

Kokonaisuutena Texas jäi mieleen leppoisana osavaltiona. Ihmiset ovat vähän rennompia ja "maalaisempia" kuin vaikkapa Kaliforniassa. Jos nyt miljoonakaupungissa asuvia ihmisiä voi sanoa maalaisiksi.

Hyvin amerikkalaista: vohvelia kertakäyttölautaselta

Texasin historia on mielenkiintoinen.  Se on ollut jopa 1800-luvulla hetken aikaa oma valtio. Ehti jopa avata muutamia suurlähetystöjä,  esimerkiksi Pariisiin. Historiasta johtuen paikalliset usein kuvailivat olevansa erittäin itsenäisiä. Heille Texas tulee ensimmäisenä,  vasta sen jälkeen Yhdysvallat.

Nähtävää ja koettavaa siellä riittää. Jenkkiläiseen tapaan museot ja muut kohteet ovat laadukkaita ja hyvin tehtyjä. Siitä piirteestä, pidän niin Texasissa kuin muuallakin Yhdysvalloissa, että homma aina toimii. Autolle saa helposti paikan ja kohde on suunniteltu hyvin ja toimivaksi. Kohteita riittää myös moneen makuun. Jos kiinnostaa urheilu niin sitä voi seurata huipputasolla lähes lajissa kuin lajissa. Kävimme esimerkiksi NHL ottelussa. Taso on pelissä korkealla ja show siellä osataan tehdä. Lippujen hinnatkin ovat kohtuullisia kun vaan tietää mistä liput kannattaa ostaa. Toisaalta mikäli kiinnostaa historia niin voi käydä erilaisissa museoissa. Me kävimme kahdessa. Molemmat olivat presidenteille omistettuja. Kokemus se oli sekin. En suosittele muille kuin aiheesta kiinnostuneille.

Golffin pelaajille suosittelen ottamaan mailat mukaan. Reittilennolle ne saa usein viedä ilmaiseksi ja pelaaminen on Texasissa edullista. Maksoin 15$ kierroksesta, sisälsi myös auton. Kenttien taso vaihtelee ja ainakin talvikaudella kunto oli lähinnä välttävä. Golf ei ole Yhdysvalloissa mitenkään elitistinen laji. Pelaaminen on suosittua ja ainakin arkena kentillä oli hyvin tilaa. Putti ei tosin sielläkään kulkenut.

Jos olet suunnitellut matkaa Jenkkeihin niin pidä Texas mielessäsi. Minusta se on mukava osa Jenkkejä ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Pelkästään sikäläisten  eritasoliittymien näkeminen on kokemus.

Mutta kun minä rakastuin....

Maailma tuntee suuria rakkaustarinoita miljoonia. Niitä on kerrottu sukupolvesta toiseen ja osa niistä on keksittyjä ja osa tosia. Jotkut niistä ovat traagisia, kuten Dianan ja Toddin rakkaus tai fiktiivinen Romeon ja Julian rakkaus.

Lauluntekijät kilpailevat kuka osaa rakkaudesta kirjoittaa kauniimmin. Välillä rakkauden kuvaukset naurattavat meitä korniudellaan. "Kohtasin sinut yössä, olit lämmin hetken" tyyliset riimit ovat enemmän huvittavia kuin tunteellisia.
Sitähän rakkaus on. Välillä kornia ja välillä itkettävää.

Meistä jokainen joka on rakastanut tietää mitä rakkaus on. Sitä ei tarvitse hokemalla kysyä kuin ysäriklassikossa.
Muistatko vielä miltä tuntui rakastua ensi kertaa? Suloinen tunne joka kutitti, mutta sitä ei halunnut raapia? Luulit sairastuneesi mutta et halunnut parantua?

Alkuun rakastuminen on vähän kömpelöä. Ei oikein tiedä mitä pitää tehdä eikä oikein tiedä keltä kysyä. Niin kävi minullekin. Tapasin rakkaani kuusitoistavuotiaana tietämättä silloin että olisimme yhtä vielä neljännesvuosisadan jälkeen.
Muistan ne ensimmäiset hapuilevat otteet joita piti ottaa. Ei ollut kokemusta miten tässä nyt pitäisi olla. Joku vähän opasti, että näin kannattaa tehdä.
Aikanaan sen oppi, tuli varmuutta ja ymmärsi, että minähän rakastan tätä. Varsinkin niitä hetkiä olin rakkaani kanssa kahden ja saimme keskittyä vain toisiimme. Ne olivat huikeita hetkiä!
Neljännesvuosisataan mahtuu myös huonoja hetkiä. Mikään rakkaus ei ole aina täydellinen. Monta kertaa olen suuttunut rakkaalleni ja todennut ettei tästä tule mitään. Parempi erota kuin olla yhdessä!
Silti eroa ei tullut. "Ei se vaihtamalla parane" sanontaa käytetään kai näissä yhteyksissä.
Aivan viime vuosina minun ja rakkaani suhteeseen ovat vaikuttaneet paineet joita tulevat ulkopuolelta.  Sellainen paine on mille tahansa suhteella suuri riski. Meidän suhteelle on alettu asettaa ehtoja muualta, ns.Helsingin herrat ja rouvat neuvottelevat meistä. Se kammoksuttaa minua. Eihän tämä suhde muille kuulu!

Näitä asioita mietin kun olimme rakkaani kanssa kahden niissä samoissa maisemissa missä tapasimme vuonna 1989 heinäkuussa. Olimme yhtä rakastuneita edelleen. Vuodet ovat meitä muuttaneet, niinhän siinä käy. Hän on pienentynyt ja minä suurentunut, mutta silti olemme yhdessä. Mietin, että meitä ei saa ketkään erottaa! Meidän suhde on meidän ja antakaa sen niin olla!

Rakkaani on siis postin jakaminen ja minä olen sekaisin.

Erilaisuus on rikkautta?

"Vaihtelu virkistää", "Vierivä kivi ei sammaloidu",  "Eteenpäin edistyvän mieli"  ovat sanontoja jotka ovat meille kaikille tuttuja. Niissä kaikissa on johtoajatuksena se, että pysähtyneisyys on kartettava tila ja tavoite pitäisi olla jatkuvasti uudistua ja olla valmis kokemaan uutta.

Kyllä me jokainen olemme aiheesta varmaan samaa mieltä. Emme halua antaa kuvaa itsestämme, että olisimme jotenkin vanhoollisia ja jämähtäneitä omiin kaavoihimme. Käytäntö on usein toinen. Emme ole oikeasti kovin uudistusmielisiä. Harva meistä tekee muutoksia muuten kuin pakon edessä. Mielellämme jatkamme arkea samoin kuvioin ja hämmästelemme muiden tapaa käyttää aikaansa.

Ajattele vaikka tilannetta, että sinä pidät valtavasti luonnossa kulkemisesta. Lomillakin hakeudut luontoon ja koet virkistyneesi sieltä palattuasi. Sitten joku naapurisi tai ystäväsi sanoo kuinka hän nauttii kaupungin sykkeestä. Lomillakin on parasta kun pääsee kokemaan oikein suurkaupungin tunnelman.

Mikä on keskustelunne lopputulos? Molemmat ihmettelette toistenne näkemyksiä ja ajattelette ettette ikinä voisi viettää aikaa noin.

Pitäisitkö silloin itseäsi jämähtäneenä  tai luutuneena?

Todennäköisesti et.

Oikeasti olisit jämähtänyt ja luutunut omaan näkemykseen.

Kaupunkielämästä pitävälle tekisi hyvää kokeilla ajanviettoa luonnossa ja luonnossa viihtyvän kokeilla kaupunkilomaa. Silloin voisi sanoa ainakin kokeilleensa.

Helppohan näistä on kirjoittaa. Itse olen yhtä luutunut kuin useimmat muutkin. Teen asiat omalla tavallani ja ajattelen sen olevan paras tapa kulloinkin toimia.

Ennenkuin joku älähtää niin sanon, että tietysti monet pitävät luonnosta ja kaupungista samaan aikaan. Ei ollut tarkoitus tehdä asiaa mustavalkoiseksi. Pyrin vain pohtimaan sitä kuinka me emme useinkaan näe itseämme toisen silmin, emme oikeastaan koskaan. Me ajattelemme yleensä meidän kantamme tai suhtautumisemme edustavan järkevää näkemystä esillä olevasta asiasta.

Nykymaailma kannustaa ajattelemaan "My way or Highway" tyyppisesti. Vapaasti käännettynä kai "Joko se tehdään näin tai ei ollenkaan". Meillä on oikeus mielipiteisiimme,  se on selvä, mutta ei se, että joku mielipide on meidän tee siitä automaattisesti oikeaa. Muillakin voi olla meitä parempia mielipiteitä ja siksi olen aina pitänyt tärkeänä kuunnella eri näkemyksiä asioista. Silloin on helpompi muodostaa oma kanta. (Tähän joku minut tunteva sanoo, että joo joo, kirjoita mitä tahdot, mutta et sinä muiden mielipiteitä paljoa kuuntele)

Mistä muuten sain idean tähän tekstiin?

Monia meistä loukkasi kovasti, kun osa pakolaisista ei ollut tyytyväisiä saamaansa suomalaiseen laitosruokaan. En ota kantaa pakolaiskysymykseen muuten, mutta sama luutuneisuus on varmasti heilläkin.

 Täkäläinen ruoka on ulkomaalaisesta outoa.

Aivan samoin kuin meille ulkomaan ruuat.

Vaikka me syömme eri keittiöiden tuotteita niin kyllä eksoottisimmat ruuat jäisivät monelta syömättä. Muistan Hongkongissa katsoneeni katukeittiön tarjontaa,  siis ruokaa jota ihmiset jonottivat, että sen verran erikoista on ettei menisi minulta alas.

Hoikka poika olisin jollei muuta olisi tarjolla kuin sitä.

Nyt en ole.

Lukutaito vai medialukutaito?

Suomi ja muut maat joissa on hyvä peruskoulu tunnetaan hyvästä lukutaitoprosentista. Suomessa se lienee lähellä sataa. Meille tuntuu lähes itsestäänselvälle se että jokainen tapaamamme ihminen osaa lukea. Lukea yleensä osaa jokainen vaikkei kovin pitkää tekstiä osaisi kirjoittaa. Siinä tulee eroja kuinka hyvin lukija ymmärtää lukemaansa. 

Yritin kerran lukea lääkäreille suunnattua aikakauslehteä. Osasin kyllä lukea tekstin, mutta en ymmärtänyt yhtään mistä siinä puhuttiin. Monella alalla ammattikieli ei aukea muille kuin alan ihmisille ja siksi taisi olla postimiehelle vaikeaa lukea lääkäreille suunnattua lehteä.

Lukutaito muuttuu vielä haastavammaksi kun siihen lisätään sana media. Median lukutaito on jo aivan eri asia. Wikipedia määrittelee medialukutaidon näin : 

"Medialukutaito on kyky lukea ja ymmärtää mediaa, nähdä sen tuottamien ilmiselvien merkitysten taakse, sekä suodattaa ja arvioida vastaanotettua informaatiota. Medialukutaito on siten tavallista lukutaitoa laajempi taito. Siihen kuuluu myös taito käyttää asianmukaisia laitteita. Kriittinen medialukutaito painottaa taitoja, joiden avulla ihminen pystyy arvioimaan mediasisältöjä kriittisesti ja median esitystapoja tulkiten."

Aika hyvä määritelmä minusta. Yksinkertaistettuna se tarkoittaa sitä, että hetken miettii luettuaan uutisen . Ei usko sitä sellaisenaan heti vaan miettii kuka sen julkaisi, mistä hän oli saanut tietonsa,  onko uutisen tuottaja luetettava palveleeko uutinen hänen tarkoitusperiä. Olen pitkän aikaa hämmästellyt kuinka kritiikittömästi monet uskovat mitä tahansa julkaistua asiaa josta he vaan saattavat pitää.

Pakolaisvirta on hyvä esimerkki. Siihen liittyviä "uutisia" julkaistaan päivittäin. Osa niistä on niin selkeästi vääristeltyjä ettei voi kuin nauraa. Eniten hilpeyttä herätti "uutinen" jonka mukaan pääministeri saa 30000€/kk vuokraamalla talonsa pakolaisille. Varsin moni talonomistaja innostuisi tuollaisesta mahdollisuudesta.  Vajaan 400000 €:n vuosituotto talosta kuullostaisi lottovoitolta.

Toisaalta taas välillä uutisoidaan ettei suurista pakolaisvirroista Suomeen ole mitään haittaa. Realismia on kuitenkin, että isoon joukkoon ihmisiä mahtuu epärehellisiä ja rikoksiin syyllistyviä. Niin on joka maassa. Se ei katso kansallisuutta.Medialukutaito on kovin tärkeää, koska medioiden seuraaminen on usein ainoa keino saada jonkinlainen kuva tapahtumista. Nyt esimerkiksi jokainen media syytää uutisia Suomen taloustilanteesta. Jos seuraat pelkästään vaikka Kauppalehden julkaisuja saat asiasta varsin erilaisen kuvan kuin vaikka seuraamalla Demari lehden julkaisemaa informaatiota.

 Kadun mieheltä jos kysyt niin ainoa mistä kaikki ovat samaa mieltä on että jotain pitäisi tehdä. Kunhan ei vaan minulta mitään viedä. Usein käytetään vertailuna ettei kotitalouskaan voi elää vuosia velaksi. Nyt on Suomessa niin tehty valtiona. Onko se ollut väärin? Historia sen luultavasti todistaa,  mutta valtiontalous on erilainen kuin yksityistalouden. 

Valtion taloutta voisi verrata siihen, että kotitalous tietäisi varmasti saavansa viiden vuoden päästä ison perinnön. Silloin voisi elää velaksi ja maksaa velat perinnöllä. Talouskasvu on valtion "perintö". Sen alkaessa valtionvelka kutistuu nopeasti ja siksi laskukaudella voi elää velaksi. Nyt on vain ongelma se, että laskua on kestänyt pitkään ja kasvu ei ole alkanut.

Kolmas usein mediassa esillä oleva termi on eläkepommi. Sillä tarkoitetaan suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymistä ja siitä aiheutuvia ongelmia. Sehän on totta. Suomen suurin ikäluokka, 1945 syntyneet täyttävät tänä vuonna 70. Suuri osa tässä kuussa. Miksi on niin? Miehet palasivat sodasta 1944 loppuvuonna ja siitä on helppo laskea yhdeksän kuukautta eteenpäin. 

Mediassa eläkepommin varjoon on jäänyt se asia, että suurten ikäluokkien saapuminen eläkeikään tiedettiin jo järjestelmää suunniteltaessa. Olivathan he jo silloin olemassa. Tiedossa on myös se, että heidän jälkeen ikäluokat pienenivät huomattavasti. Eläkejärjestelmään tulee siis hetkeksi piikki ja sen jälkeen tilanne tasaantuu.

En väitä, että minun näkemykset ovat oikeat, mutta yritin havainnollistaa medialukutaidon merkitystä. Aina se isolla fontilla kirjoitettu pääotsake ei kerrokaan totuutta asiasta. Eikä jokaista kohu-uutista kannata linkittää someen. Pahimmillaan teet itsesi vitsiksi levittämällä tietoja jotka eivät pidä paikkaansa.

Siihen olen sortunut itsekin.

Monilla matkoilla tarvitaan taksia..

Tämä tekstini  julkaistiin tänään Länsi-Uusimaa lehdessä syyskuussa 2012
Tavataan taksitolpalla

Viime viikkoina tämän lehden palstoilla on vellonut keskustelu Lohjan takseista. Olen huvittuneena seurannut käytyä keskustelua, koska minusta on hauska huomata kuinka paljon tunteita yksi ammattiryhmä voi herättää.

Haluan siksi kertoa taksipalveluista myös näin kuljettajan näkökulmasta. Uskon sen valaisevan monelle lukijalle mistä on kyse.

Ensimmäiseksi haluan kiittää kaikkia taksin käyttäjiä! Ilman teitä koko ala olisi turha, tehän palvelun maksatte. Teitä asiakkaita on monenlaisia ja teistä 99% on mukavia. Se yksi prosentti teistä on sitten "haastavia" asiakkaita jotka koettelevat kuljettajan ammattitaitoa asiakaspalvelun suhteen. Jokainen asiakaspalvelutyötä tekevä tietää tuon faktan: aina on asiakkaita jotka ovat tyytymättömiä tuotteeseen tai palveluun vaikkei siinä olisi palvelun tuottajan mielestä mitään vikaa.

Minua kuljettajana alassa kiehtoo juuri asiakkaiden erilaisuus, kyydissä on ollut ns.elämän koko kirjo: vastasyntyneestä vaariin, johtajasta työttömään jne. Tuo erilaisuus tekee  myös asiakaspalvelusta mutkikasta. Miten kohdata peräkkäin syöpähoidoista tuleva asiakas, joka on juuri kuullut hoitojen olevan tuloksettomia ja seuraavana kyydissä oleva nuorten iloinen seurue juhlimassa ystävänsä ṕolttareita? Molemmille pitäisi taksimatkasta tehdä onnistunut. Siinä on haaste, koska monet asiakkaat haluavat puhua kuljettajan kanssa. On välillä vaikeaa vaihtaa edelläkuvatun tapaisesti tunnelmasta toiseen.

En kiistä etteikö viime viikkojen aikana kerrotut palvelun puutteet olisi olleet totta. Pyydän anteeksi kaikilta Lohjan takseihin pettyneiltä koko ammattiryhmän puolesta. Meissäkin on puutteita, mutta uskallan silti sanoa hyvän asiakaspalvelun olevan jokaiselle taksille asia jota he pitävät tärkeänä. Joskus vaan sattuu kuljettajallekin huono päivä tai sitten ne kuuluisat kemiat eivät kohtaa. Uskon kuitenkin suurimman osan asiakkaista (varsinkin taksia usein käyttävistä) olevan tyytyväisiä Lohjan takseihin. Tavoitteena tulee tietysti olla jokaisen asiakkaan tyytyväisyys ja sen eteen täytyy tehdä työtä edelleen.

Ruuhka-aikoina taksia on vaikea saada, se on ikävä kyllä totta. Tosiasiassa kuitenkin aivan mahdottomia ruuhkia on melko harvoin. Lohjalla muutama viikonloppu ilta vuodessa (pikkujoulukautena tai esim.Rantajamien aikaan) Jossakin tekstarissa kaipailtiin Ruotsin mallin mukaista alan vapauttamista. Jokainen alaa tunteva tietää, että juuri siellä ilmitulleet ongelmat ovat hidastaneet Suomen taksialan vapauttamista. Ruotsissa hinnoittelu meni aivan villiksi vapauttamisen jälkeen. Haluammeko oikeasti Suomeen tuon etelän maista tutuksi tulleen tavan, että taksimatkan hinta pitää sopia etukäteen? Entä se tilanne, kun tulet väsyneenä ravintolasta ja näet taksin oven edessä...hyppäät siihen ja Virkkalassa kuski sanoo: "Tämä maksaa sitten 100€" Näinhän se menee monessa maassa.

Joten käyttäkää taksia, lähtekää kokeilemaan miten me Lohjalla oikeasti toimimme! Mikäli ette olet tyytyväisiä kuljettajan toimintaan niin ottakaa yhteyttä auton omistajaan tai Lohjan taksitarkastajaan.

Tolpalla nähdään ja koitetaan hymyillä toisillemme!

Vaan mitä se on se kuldyyri....

Me noin nelikymppiset muistamme sen valistuksen jota saimme kouluaikoina. Monelle meistä on tuttuja lauseet "popsi popsi porkkanaa, hampaita se vahvistaa", "Hyvät tavat kaunistavat" jne. Niitä meille toistettiin julisteissa ja tietoiskuissa. Ilmeisen tehokkaasti, koska tuskin olen ainoa joka ne vieläkin muistaa. Monia niistä voisi käyttää tänäkin päivänä.

 Yhtä ei voisi käyttää.

"Suosi suomalaista" lause kuullostaa tämän päivän kielessä kannanotolle. Viittaa lähinnä ulkomaalaisvihaan. Kyseinen lause tarkoittettiin aikanaan kannustamaan ihmisiä valitsemaan mieluiten suomalaisen tuotteen ulkomaalaisen sijasta. Ajatuksena oli tukea kotimaista tuotantoa. Sinänsä ihan hyvä tavoite, mutta nyt vastaava kampanja jäisi toteuttamatta.

Maailmalla matkanneena olen kaikkialla pannut merkille yhden eron Suomeen nähden. Kaikissa maissa on monikulttuurisuutta. Ravintoloita löytyy suuremmista kaupungeista joka makuun: on kreikkalaisia,  italialaisia, pikaruokaa jne. Erona Suomeen on se, että maailmalla maan oma kulttuuri on vahvasti esillä ravintoloissa. Espanjassa espanjalainen, Italiassa italialainen,  USA :ssa sikäläinen jne.  Suomesta on vaikea löytää ravintolaa joka olisi puhtaasti "suomalainen". En oikein tiedä millainen se edes olisi. Kaupungit ovat täynnä turkkilaisia, italialaisia, kiinalaisia yms ravintoloita. En missään nimessä vastusta niitä enkä halua niitä poistaa. Ajatus on vaan se, että meiltä puuttuu positiivinen ylpeys omasta kulttuurista. Eikä se tarkoita muiden kulttuurien vähättelyä tai vihaamista. Aito monikulttuurisuus merkitsee sitä, että ymmärretään kulttuurien olevan rikkaus ja samalla arvostetaan omaa kulttuuria. Mitä me teemme jos joku kysyy mikä on parasta Suomessa? "Helsinki-Vantaan lentokenttä!" Hieman karrikoitua, mutta usein me emme näe mitään hyvää kulttuurissamme.

Oma elämänkatsomukseni on lähinnä pragmaattinen. Ketään ihmistä ei saa tuomita ihonvärin ja kansallisuuden perusteella. Ihmiset ovat aina ihmisiä. On tunnustettava, että suurin osa ihmisistä on suhteellisen rehellisiä. Kaikkiin kansoihin mahtuu epärehellisiä ja niitä jotka käyttävät hyväkseen yhteiskunnan tukia. Sellaisia löytyy maahanmuuttajista ja maassa aina asuneista. Ei ole siksi syytä nostaa mitään kansakuntaa toisen yläpuolelle, tai toista alapuolelle.

Siksi minua on jopa hymyilyttänyt Suomessa käyty keskustelu monikulttuurisuus teemasta. Englanninkielellä kerrotaan kuinka tärkeänä pidetään suomalaista kulttuuria. Ihmiset vaahtoavat aiheesta puolesta ja vastaan. Suomi on ollut monikulttuurinen aina. Aina ihmisillä on ollut erilaisia arvoja ja asenteita. Joku uskoo Jumalaan, toinen ei usko. Joku pitää tärkeänä työntekijöiden etua, joku yrittäjien.

Eihän se ole koskaan ongelma, että ollaan ylpeitä omasta kulttuurista tai se, että uskotaan johonkin vaan se, että aletaan vihaamaan eri tavalla ajattelevia. Se johtaa ongelmiin. Kun aletaan vastustamaan erilaisuutta jopa väkivalloin.

Kulttuuri on rikkautta, niin meidän kuin muidenkin.

Alkoikin tehdä mieli kunnon pastaa al dente...

"Niin, mutta kun....."

Meillä kaikilla on ne alueet ja aiheet joissa "poltamme hihat" helpommin kuin muiden aiheiden kanssa. Jollakin se on politiikka, toisella urheilu jne. Usein me itsekin tiedämme sen asian. Ja silti hermostumme aina samasta asiasta.

Minulla sellainen aihe on turha vinkuminen. Tarkoitan silä sitä, että valitetaan asiasta missä ei ole mitään valittamista tai mille ei mitään saa. Eriasteiseen turhan marisemiseen törmää valitettavan usein.  Syyllistyn siihen itsekin, mutta siitä ei nyt puhuta. Se ei ole tämän blogin aihe.

Mainitsen pari esimerkkiä aiheista joihin olen tällä viikolla törmännyt.

Yksi niistä on taksin saatavuus täällä Lohjalla. Oikeasti siinä ei ole mitään ongelmaa, mutta nykyisenä some aikana keskustelu lähtee vellomaan heti jos joku kirjoittaa jääneensä ilman taksia. Ennenvanhaan keskustelua syntyi vain silloin kun joku toimittaja jäi ilman taksia. Nyt sitten vatvotaan asiaa satojen kommenttien voimalla ja kovimpia kantoja ottavat ne jotka eivät koskaan taksia käytä. Kaivataan vapautta alalle ja kaikenmailman Hubereita hoitamaan homman.  Itsekin olen niihin keskusteluihin ottanut osaa, mutta se ei ole tämän blogin aihe.

Toinen aihe joka kirvoitti minussa ärtymystä oli lehtijuttu jossa isoon ääneen voivoteltiin kuinka vakuutusyhtiö ei korvannut hoitoa tapauksessa jossa ehtojen mukaan ei ollut oikeutta korvaukseen.  Tapaus oli inhimillisesti järkyttävä ja lopputulos ikävä, mutta ei vakuutusyhtiön takia. Vakuutusehdot ovat usein mutkikkaita ja epäselviä. Siksi ne pitää selvittää tarkasti varsinkin erityistapauksissa, esimerkiksi raskauden tai jonkun sairauden kohdalla. Välillä tuntuu unohtuvan mikä on vakuutusyhtiöiden tavoitteena.  Se ei ole auttaa ihmisiä vaan tuottaa voittoa omistajilleen. Jokainen maksettu korvaus vähentää sitä voittoa ja siksi ne eivät korvaa mitään mitä heidän ei ole pakko.

Samassa jutussa ihmeteltiin miksei matkatoimiston opas auttanut hädässä olevia. Minäkin ihmettelin sitä siihen asti kuin luin, että he olivat omatoimisesti matkalla. Matkatoimistot pitävät huolta omista asiakkaistaan kuten laki sanoo, mutta ei heiltä voi odottaa apua kelle tahansa kohteessa olevalle suomalaiselle vain sillä perusteella, että ovat suomalaisia. Omatoimisesti matkustavan on tiedostettava riskit ja osattava eri tilanteet hoitaa. Apua saa pyytää ja jokaisen on sitä annettava kykyjensä mukaan, mutta ei voi olettaa jonkun yrityksen käyttävän varojaan tai työvoimaansa rajattomasti auttamiseen vain sen vuoksi, että heillä on niitä.

Mikä tässä nyt on pointtina?

Maailmalla ollessani olen usein miettinyt kauhuskenaarioita siitä mitä voi tapahtua. Suurimpaan osaan voi varautua suunnittelulla ja ennakoinnilla. Riittävä vakuutusturva on kaiken a ja o. Sairastuminen ulkomailla voi maksaa hirvitäviä summia. Pelkkä nilkan nyrjähdys vaikkapa Yhdysvalloissa saattaa sekoittaa tavallisen ihmisen budjetin vuosiksi ellei ole riittävää vakuutusta. Raskaana oleville naisille annan ohjeeksi, että unohtakaa matkat yhdeksäksi kuukaudeksi ja jatkakaa matkoja piltin vähän kasvettua. Jos on pakko lähteä niin selvittäkää Vakuutusehdot ja matkustakaa vain vauraisiin maihin joissa sairaanhoito on tasokasta.

Tälläisiä ajatuksia heräsi tänä aamuna lukiessani minulle rakasta iltalehteä.

Olihan siellä myös vakioaiheetkin: Matti-Esko Hytösen tyttöystävä ja Laitisen haikailu vanhojen aikojen perään.

"Iltalehti haettu!"

Otsikon lause on kaikille niille tuttu jotka ovat nähneet päivityksiäni sosiaalisessa mediassa. Suomeksi sanottuna Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Lauantai aamuna se aina sinne ilmestyy. Joillekin se on jatkuva huumorin aihe. Heitä huvittaa ajatus siitä, että joku herää viikonloppuna niin aikaisin jotta ehtii seitsemäksi kaupan oven taakse. Se kun aukeaa vasta silloin. Herään yleensä viiden maissa ja joudun siksi odottelemaan pari tuntia aamulla kaupan aukeamista.

Lauantaina rutiinini ovat yleensä samat. Lehden haettua laitan aamupalaa mihin kuuluu ainakin vihreää teetä hunajalla. Useimmiten myös karjalanpiirakoita munavoilla. Kun aamupala on valmis istun keittiön pöydän ääreen ja nautin niistä.

Erikoinen tapa, myönnän. Olen päättänyt selittää miksi minulla on kyseinen tapa tai rutiini. Miksi haen joka lauantai Iltalehden lukeakseni vanhoja uutisia tai juttuja siitä miten saa muutettua lookkiaan vaihtamalla huivin väriä?

Yksitoista vuotta sitten elämässäni tapahtui suuri muutos. Perheeni hajosi avioeron myötä. Jokainen eron kokenut tietää kuinka suuri asia se on ja vaikea kestää. Oma eroni oli sinänsä siisti ja erosimme ystävinä. Mitä se sitten tarkoittaakin. Siitä huolimatta suru ja murhe tuntui musertavalta. Muutin uuteen asuntoon ja koitin aloitella elämää uudestaan.  Uudessa asunnossa kaikki tuntui vieraalta ja tunnelma oli muutenkin apea. Kaapeissa ei ollut juuri mitään. Hesariakaan ei ollut posti tuonut, koska en sitä edes tilannut. Päätin lähteä kauppaan ostamaan syötävää.

Kaupasta ostin myös Iltalehden jotta olisi jotain luettavaa aamupöydässä. Niin sitten keitin itselleni teetä ja ryhdyin nauttimaan aamupalaa. Iltalehteä lukiessa ja lämmintä teetä juodessani minulle tuli ensimmäisen kerran hyvä olo. Katsoin ikkunasta aurinkoiselle pihalle ja mietin "Ehkä tästä selvitään sittenkin".

Yhden lauantain Iltalehti 

Aikaa on kulunut ja monet asiat ovat muuttuneet, mutta joka lauantai teetä juodessa ja Iltalehteä lukiessa minulle palaa se sama hyvä tunne jota tunsin silloin 11 vuotta sitten. Lehden lukemisesta on muodostunut jonkinlainen selviytymisriitti. Aika vaikeaa sitä on näin selittää.

Toistaiseksi aion tapaani jatkaa.

Ehkä tulee vielä se aamu kun voin Iltalehden yli katsoa toiselle puolelle pöytää ja ja sanoa "Kulta,  kiitos kun olet siinä"

Nostalgiaa..

Suomessa kesän suosituin puheenaihe on vuodesta toiseen sää. Siitä puhuminen on meille niin luontevaa ettemme taida edes ymmärtää kuinka paljon siitä puhumme.
Tänä kesänä kylmä ja sateinen sää on täyttänyt sosiaalisen median, television, lehdet ja työpaikkojen kahvihuoneet.  Siitä on puhuttu, kirjoitettu ja ihmetelty päivästä toiseen. Tilanne ei juuri toisenlainen olisi vaikka olisi helteinen kesä. Silloin puhuttaisiin yhtälailla ja päiviteltäisiin kuinka suomalaiselle ei helle sovi.

Silti sadat lentokoneet kuljettavat suomalaisia pitkin talvea hellettä katsomaan maailmalle.

Lapsuuden kesät olivat aina täydellisiä ja talvet lumisia?

En kyllä juuri muista millaisia kesät olivat lapsuudessa. Kun oikein mietin mitä muistan lapsuuden kesistä niin mieleen tulee helteiset päivät Nälköönlammella. Asuimme sen lähellä ja siellä vietimme lukemattomia kesäisin päiviä.

Yksi sadepäivä on jäänyt mieleeni lapsuudesta. Äitini työskenteli kauppapuutarhalla ja olin usein hänen mukana siellä. Syynä taisi olla hoitopaikan puute tai se etten halunnut jäädä hoitoon. Niin tai näin, muistan sen päivän kuin eilisen. Istuin sateessa sadetakki päällä ison saavin päällä ja söin salaattia. Äiti kitki vieressä salaattipeltoa. Tauolla lämmitimme keittoa pienellä keittimellä jossain vajassa. Näinä päivinä varmaan joku olisi soittanut lastensuojeluun sellaista nähdessään. Minulle jäi tuosta päivästä hyvä muisto. Sainhan olla äidin lähellä ja minulla oli turvallinen olo.
Aika toki kultaa muistot, mutta hyvä opetus siitä mitä lapsi kaipaa. Ei vaurautta vaan rakkautta ja turvaa.

Vähän samaa tunnetta koin viime viikolla ollessani vanhempieni kanssa äidin lapsuuden maisemissa Ähtärissä. Äidin terveys on heikko pitkään jatkuneen kroonisen sairauden vuoksi. Sen vuoksi pohdimme onko hänestä lähtijäksi pitkälle automatkalle. Rankka matka se hänelle oli, mutta koin samaa yhteyttä äitiin ajaessani hän vierelläni kohti Ähtäriä kuin mitä koin siellä saavin päällä lähes 40 vuotta sitten.  Katsellessamme äidin lapsuudenmaisemia ja hänen synnyinkotia tiesin ettemme turhaan matkaa tehneet. Hän kertoi omasta nuoruudestaan ja paikoista joissa oli viettänyt silloin aikaa. Muistelipa hän muutamia taloja joissa oli asunut nuoria miehiä, jotka olivat häneen ihastuneet. Yksi oli jopa ostanut hänelle tanssikengät jotta pääsevät tanssimaan.

Äidille oli piristävää nähdä omat lapsuuden kulmansa. Minulle oli suuri asia saada tuoda hänet sinne. Vaikea sitä tunnetta on näin tekstiin saada, mutta hyvä fiilis minulle tuli siellä.

On siis sateisessa kesäsä jotain hyvääkin.  Se saa ihmisen näköjään nostalgiseksi ja pohtimaan läheistä suhdetta äitiinsä.

Sanovat ettei pojan sydämeen muita naisia mahdu kuin äiti.

Kyllä sinne mahtuu! ☺

"Olen käynyt kaikkialla, ihan kaikkialla!"

Otsikon sanat ovat tutut jokaiselle sellaiselle joka tuntee nimen "Coco" (Ceellä). Hän on nykytyylisesti kai YouTube sensaatio kuvitteellisella haastattelullaan jossa kertoo matkailustaan. Haastattelussa hän kertoo kuinka ihmeellisiä matkoja on tehnyt, ja varsinkin eksoottisiin kohteisiin.  Olen kyseisen videon useasti katsonut, koska se on minusta loistava parodia meistä matkailua harrastavista.

"Coco" vetää koko homman kunnolla "överiksi" pilkaten ehkä erityisesti reppureissaajia. He kun taitavat pitää itseään matkailun aatelisina ja nauravat meille hienohelmoille ketkä eivät selviä ilman valkoisia pyyhkeitä ja aamusuihkua oman huoneen kylpyhuoneessa.

Sitä on muuten yritetty määritellä mitä tarkoittaa "käydä kaikkialla ". Joku määritteli maailman jakautuneen yli 800 alueeseen joista pitäisi kaikissa käydä voidakseen sanoa käyneensä "kaikkialla". Tällä viikolla luin uutisen jossa kerrottiin miehestä jolla on enää 34 näistä alueista käymättä. Melkoinen saavutus!

Tuolla kaavalla oma matkailuni on melko vaatimatonta. 32 maata, 37 Hard Rock Cafea, lukematon määrä Starbuckseja ei ole oikeastaan kuin alkua verrattuna kyseiseen mieheen.

 Voin silti sanoa nähneeni aika paljon.

Aloitin matkailun melko perisuomalaiseen tapaan eli laivamatkoilla Ruotsiin. Köyhän perheen lapselle oli elämys nähdä buffetpöytä josta sai herkkuja syödä rajattomasti. Myöhemmin aloin tehdä perinteisiä seuramatkoja. Ensin Turkkiin ja sen jälkeen Kanarialle sekä erinäisiin Välimeren kohteisiin. Mukavia matkoja ja mukavia kohteita. Seuramatka on helppo tapa päästä kohteeseen. Nykyisen nettiajan myötä kylläkin aika kallis tapa. Vertailin huvikseni hintoja. Viikon matka kahdelle Gran Canarian Puerto Ricoon kahden tähden hotelliin maksaa 1700€. Samalla rahalla kaksi henkeä viettää viikon esimerkiksi Kuala Lumpurissa viiden tähden hotellissa. Siis sisältäen lennot ja hotellin.

2010 luvulla siirryin ns.omatoimimatkailuun ja kohteita on ollut monia ja erilaisia. Budapestistä Bahamaan ja Kingmanista Kota Kinabaluun.

Tätä maisemaa on tullut katsottua

Mitä on jäänyt käteen?

Uskomattomia kokemuksia! Henkeäsalpaava auringonlasku Cartagenassa, Kota Kinabalulla, Kingmanissa, Batamilla. Hyvien ystävien ja läheisten kanssa vietettyjä hauskoja hetkiä. Monta iltaa on naurettu ja nautittu paikallisten esiintyjien taidoista. Olen syönyt satoja ellen tuhansia erilaisia ruokia. En mitään kovin eksoottisia, mutta muuta kuin nakkeja muusilla.

Grand Canyon

Kaikenkaikkiaan hienoja hetkiä, joita en olisi kokenut kotona!

Mitalilla on silti toinenkin puoli. Mitään kun ei saa ilmaiseksi.

Rahaa kuluu tietysti , mutta sitä kuluu aina ja sitä saa joka kuukausi pikkuisen lisää. Tarkoitan enemmänkin niitä tylsiä ja pitkiä tunteja lentokoneissa ja lentokentillä, jatkuvaa odottamista. Se on matkailun osuus josta perin harva nauttii.  Tunnen tosin yhden jolle lentomatka on matkan paras osa. Hän on muutenkin erityistapaus. Haistaa esimerkiksi Starbucksin ajaessaan moottoritietä sen ohi. Saattaa olla hieman liioittelua, mutta ei paljoa.

Nyt olen tulemassa siihen vaiheeseen, että olen nähnyt kaiken. Minun resursseilla ei paljoa tämän enempää voi nähdä ja kokea. Kohteet eivät tästä olennaisesti enää muutu. Pitäisi olla suurempi budjetti ja enemmän seikkailumieltä, jotta voisi kokea vielä jotain uutta.

On aika kääntää elämässä uusi sivu ja lähteä kohti uusia haasteita. Niitä tulee riittämään.

Matkailu on nyt ohi minun osaltani.

Paitsi se vielä vaivaa etten ole nähnyt Shanghain valoja....

Mietteitä rapakon takaa

3500 kilometriä olen viimeisen vajaan kahden viikon aikana kulkenut amerikkalaisia maanteitä. Muutaman eri osavaltion alueella. Pääasiassa Kalifornian, Arizonan ja Nevadan alueella. Siihen on mahtunut kaikenlaista tienpätkää, aina isoista 14 kaistaisista moottoriteistä pieneen hiekkatiehen.

Mitä on jäänyt käteen?

Ainakin paljon kokemuksia. Suurimman osan matkasta olen istunut matkustajana, joten ehdin tarkkailla maisemia oikein ajan kanssa. Kulunut määritelmä Yhdysvalloista on se, että tämä on vastakohtien maa. Kuluneisuudesta huolimatta se pitää paikkansa. Lähes jokaisessa kaupungissa on hienostoalueita, joissa talot ovat isoja ja komeita ja toisaalta laajoja alueita joissa ihmiset asuvat rähjäisissä asuntovaunuissa. Eihän tuo ole meille suomalaisille outoa. Samoin on meilläkin, niin Lohjalla kuin muissakin kaupungeissa. Löytyy meiltäkin hienoja alueita ja toisaalta vaatimattomia alueita.

Neljän osavaltion keskellä

Vaikuttaa vain, että täällä ne vastakohdat ovat suuremmat kuin meillä. Esimerkiksi kerjäläisiä täällä näkee usein. Täällä he eivät ole muualta tulleita. Oman maan kansalaisia he ovat.

Luonnon suhteen täällä myös määritelmä "vastakohtien maa" toteutuu. Suhteellisen lyhyelläkin matkalla ilmasto saattaa muuttua huomattavasti ja autiomaa vaihtua vehreään metsään. Maa on paikkapaikoin vuoristoinen ja se antaa oman leimansa luonnolle. Sen lisäksi saa aikaan aivan uskomattomia maisemia. Niitäkin pääsimme ihailemaan.

Grand Canyon

Joitakin asioita täkäläisessä elämänmenossa jaksan aina ihmetellä. Yksi niistä on juomarahan antaminen. Senhän jokainen tietää, että täällä sitä pitää antaa. En vieläkään ole sisäistänyt milloin sitä pitää antaa. Ravintolassa jossa tarjoilija ottaa pöydästä tilaukset ja tuo annokset siihen tippi on itsestäänselvyys. Toisaalta pikaruokapaikoissa joissa tilataan kassalta ei anneta tippiä. Tuntuu selkeälle, mutta eilen kävimme kahvilassa jossa tilasimme kakut ja kahvit tiskiltä. Maksoimme ne myös siihen. Laskua kuitatessamme siinä oli valmiina tippivaihtoehdot 15,18 tai 25%. Ajattelin etten tässä nyt mitään tippiä jätä, koska ei sitä jätetä pikaruokapaikoissakaan.

 Tarjoilija selvästi loukkaantui meille tämän takia.

Las Vegasissa kohtasimme niin epäystävällisen ja flegmaattisen tarjoilijan, että päätimme huomauttaa hänelle asiasta. Se ei paljoa tilannetta muuttanut. Emme jättäneet tippiä lainkaan  (mikä on täällä harvinaista). Tarjoilija tuli peräämme ja kysyi mitä hän teki väärin. Ja taas selitimme miksi emme tippiä antaneet ja hän poistui olkia kohautellen.

Tilanne on siis täällä se, että juomaraha katsotaan osaksi hintaa.  Se ei ole mikään kiitos hyvästä palvelusta. Siksi täällä ruokalistaa katsoessa pitää aina muistaa, että hintaan tulee noin 30% lisää laskun maksamisen aikaan. Hinnasta kun puuttuu palvelurahan lisäksi myös arvonlisävero. Tapa mikä meille suomalaisille on vieras. Miksei hinta voi olla sen 30% enemmän ja sisältää kaiken?

Tämän annoksen tarjoilijalle annoimme tippiä

Muutamaan muuhunkin piirteeseen aion palata myöhemmin, mutta nyt on aika alkaa valmistautumaan kotiin paluuseen.

Illalla odottaa miellyttävä 15 tunnin lentokoneessa istuminen.

Se tulee syömään miestä.

Pääsisikö Nollakojo Pertti Kurikan nimipäiville?

Kevään merkkejä on tapana perinteisesti tähyillä luonnosta. Monelle meistä päivien piteneminen tai vaikka lehtien hiirenkorvat saavat aikaan mukavan tunnelman. Joillekin kevät saa aikaan pakottavan halun vaihtaa autoa tai aloittaa vihdoinkin sen kuntokuurin ollakseen rantakunnossa kesällä. Kuntokuuri joka yleensä päättyy ennen vappua toteamukseen "Rantakunnossa ne ovat hylkeetkin".

Eräs minulle rakas kevään merkki on euroviisut. Ryhdymme niitä poikani kanssa seuraamaan jo talvella, kun ensimmäiset karsinnat alkavat. Ruotsin Melodifestivaalit kuuluvat myös ohjelmaamme. Ruotsalaiset osaavat tehdä kevyttä musiikkia ja sen huomaa erityisesti Melodifestivaaleilla. Heidän karsinnan taso on aina korkea. Seurauksena useita voittoja ja tänäkin vuonna yksi viisujen ennakkosuosikki on Ruotsin esitys. Loreenin Euphorian muistavat kaikki. Sen kuuleminen ensimmäisen kerran Melodifestivaaleilla sai aikaan tunteen, että Euroviisut voi perua. Sen biisin kuultua tiesi, että voittaja on löytynyt.

Suomella on aina ollut vähän erikoinen suhtautuminen euroviisuihin. Heikko menestyksemme saa meidät vaipumaan tappiomielialaan jo ennakkoon. Melankolista luonnettamme kuvaa hyvin se, että moni suomalainen muistaa paremmin "Nollakojon" nollatuloksen kuin Lordin voiton.

Entä sitten tämän vuotinen edustajamme? Pertti Kurikan nimipäivät? Ei Suomea ainakaan voi syyttää ahdasmielisyydestä. Maa joka lähettää viisuihin kehitysvammaisista koostuvan punk yhtyeen puolentoista minuutin kappaleella on vähintäänkin edistyksellinen. Menestys ei ollut kummoinen vaikkakin hienoa työtä tärkeän asian eteen tekivät. Kehitysvammaisten kyky osallistua normaaleihin töihin ja elämänalueisiin tuli moneen kertaan todistettua. Uskon monelle tulleen yllätyksenä esimerkiksi yhtyeen basistin Sami Aallon hyvä englannikielen taitaminen.

Hieman minua vaivaa sellainen pieni hymistely jota nyt esiintyy. Mietin sitä millainen haloo olisi noussut mikäli viime vuoden edustajamme Softenginen jäsenet olisivat haastattelussa ennen kisaa kertoneet menevänsä strippibaariin kisakaupungissa? Pkn:n jäsenille vain hymyiltiin heidän kertoessaan suunnitelmista mennä strippibaariin. Tai se kuinka kuuluisaa Nollakojoa on haukuttu yli kolmekymmentä vuotta huonosta menestyksestä. Se ei kuitenkaan ollut hänen vikansa. Katsoin hänen esityksensä ja täytyy sanoa, että ammattilaisen työtä on kiva katsoa. Aika oli silloin toinen, mutta kyllä hän urakastaan hyvin selvisi.  Pkn:n Kari Aalto selvisi myös urakastaan hyvin, mutta taisi muutama sana mennä vähän väärin livetilanteessa. Kaikki kunnia hänelle ja koko bändille, mutta tasavertainen kohtelu tarkoittaa sitä, että saa arvostellakin. Totuus oli kuitenkin se, että tämän vuoden laulumme oli aika huono. Aiheesta ja ideasta olisi saanut paremmankin kuin mitä tuo oli. Minua oikeastaan harmitti se kuinka erikoisesta aiheesta, asuntola asumisen huonoista puolista, ei saatu parempaa laulua aikaan. Joten anteeksi, Pertti Kurikka, en pitänyt laulustasi.

Se on kuitenkin hyvä asia, että Pkn toi julkisuuteen kehitysvammaisuuden raikkaalla ja uudella tavalla. En pidä sanasta "salonkikelpoinen", mutta tässä yhteydessä sitä sopii käyttää. Moni meistä ajatteli ennen heitä, että eivät vammaiset osaa musiikkia tehdä. Kyllä he osaavat ja osaavat monta muutakin asiaa. Sen tiedon lisäämisestä voi paljolti kiittää Pertti Kurikan nimipäiviä.

Lauantaina saa taas seurata miten tänä vuonna käy. Balladit ovat tänä vuonna suosiossa. Voittajaa on vaikea veikata. Suuri ennustaja ei silti tarvitse olla veikatessaan Ruotsin, Italian ja ehkä Englannin olevan korkealla kisan lopussa.

Ensimmäisen kerran moneen, moneen vuoteen en katso viisuja livenä.
Silloin kun voittaja laulaa kyyneleet silmissä uudelleen kappaleensa minä alan laittamaan turvavyötä kiinni ja odottamaan koneen laskeutumista Los Angelesiin.

Ei tarvitse olla myöskään suuri ennustaja, kun sanon ensimmäisen tekstiviestin, jonka saan avattuani puhelimen olevan : "Isi! ........... voitti Euroviisut!"

Loma....mikä ihana syy matkustaa!

Elämme kesälomien alkamisten aikoja. Viimeistään kesäkuun alusta työväki aloittelee vuorotellen lomiaan. Joillakin on sellainen onnellinen tilanne, että voi päättää milloin lomailee. Toisilla taas loman päättää esimies tai lomia kierrätetään eri aikoihin jokaisena vuotena. Oli niin tai näin, kesälomaa yleensä odotetaan.
Sitä tosin odotetaan monesta eri syystä. Joillekin vain se, että pääsee töistä pois, on riittävä ilon aihe. Jollekin toiselle odotuksen aihe on vaikka se, että saa nukkua aamuisin niin pitkään kuin haluaa.

Talvi on nyt takana

Minulle loma on lähes aina synonyymi sanalle matka. Minulle ei esimerkiksi herääminen töihin ole koskaan vaikeaa. Viikonloppuinakin, kuten lomallakin, herään aina aikaisin. Yleensä viiden maissa. Myöskään töistä eroon pääseminen ei ole minulle mitenkään erityisen merkittävä asia. Kukapa nyt töissä hirveästi viihtyy, mutta jos joka aamu tuntuu kuin myrkyn juomiselle töihin lähteminen, niin kannattaa miettiä onko tämä minun juttuni.

Näistä syistä johtuen minulle siis loman odotukseen liittyy aina matka. Välillä pidempi ja välillä lyhyempi matka. Usein ryhdyn jo kuukausia ennen lomaa kartoittamaan vaihtoehtoja. Mihin löytyy edullisia lentoja? Missä olisi eniten nähtävää ja koettavaa? Kuka olisi lähdössä mukaan reissulle?

 Niin tein tänäkin vuonna. Talvella löysin edullisia lentoja moneen kohteeseen.

Nythän lentolippujen hinnat ovat laskeneet ja alle viidensadan ja jopa alle neljänsadan euron taas lentoja toisille mantereille. Alkoi tulla runsaudenpula mihin mennä. Moneen paikkaan kun ei kuitenkaan voi matkustaa. Loppuu rahat ja loma, ensin mainittu nopeastikin.

Päädyin sitten ostamaan lennot Los Angelesiin. Hinta oli kohtuullinen ja pääsen vielä testaamaan minulle uutta lentoyhtiötä ja konetyyppiä. Lennän Lontoosta Los Angelesiin Virgin Atlanticin Boeing 787 "Dreamlinellä". Sen pitäisi olla hieno kone!
USA : ssa odottaa autoloma. Tarkoitus on kierrellä katsellen maisemia Kaliforniassa ja naapuri osavaltiossa.

Uskon matkasta tulevan onnistuneen. Toukokuinen Kalifornia on varmasti miellyttävä kohde.

Teen myös matkan Irlantiin ja sekin on minulle uusi kokemus. Kesäinen Dublin on epäilemättä kokemisen arvoinen.

Näillä omatoimimatkoilla joita harrastan on se hyvä puoli, että niistä on iloa lomaa ennen ja loman aikana. Siis kaksinkertainen ilo. Lomaa odotellessa saa iloa ja nautintoa siitä, kun voi suunnitella reissua. Etsiä lentoja, hotelleja,  miettiä missä paikoissa käy, selvittää hintoja jne. Sitten lomalla voi nauttia toteuttaessaan suunnitelmia.

Joskus matka on suuntautunut Kolumbian Medelliniin

Omatoimimatkailu onkin paljon lisääntynyt sen muututtua helpommaksi. Suosittelen jokaista, joka haluaa matkailla, kokeilemaan sitä. Matkoja on helppo suunnitella ja rahaa säästyy huomattavasti valmismatkoihin verrattuna. Eivät ne matkatoimistot hyvää hyvyyttään matkoja järjestä.

On sitten kesäloma sinulle syy lähteä mökille, syy nukkua myöhään tai syy aloittaa se aikoja sitten luvattu kuntokuuri niin toivottavasti lomasi ja sen odotus on onnistunut.

Minulla ainakin loman odotus oli onnistunut.

Eiköhän tämä lomakin onnistu! 

"Muista, että minä olen nainen"

Meille jokaiselle syntyy elämässä asioita joilla on sydämessämme erityinen asema. Niitä lienee tosin olevan useitakin. Tässä blogissa keskityn yhteen minulle rakkaaseen aiheeseen. Silläkin uhalla, että minut ymmärretään väärin.

Niin on käynyt jonkun kerran johtuen ilmeisesti aiheen luonteesta tai sitten vaan minun luonteesta. Kyseessä on siis naisten ja miesten erot. Eivät avioerot vaan eroavaisuudet. Hienommin sanottuna sukupuoliroolit.

Kuinka paljon niistä on opittua ja kuinka paljon ne johtuvat oikeista eroavaisuuksista?

Innostuin taas tästä aiheesta luettuani 30.4 päivän Iltalehteä. Siinä oli Lotta Aarikan haastattelu, jossa hän voimakkaasti arvosteli alansa kapeaa suhtautumista naisiin. Hän on Otaniemessä työskentelevä humanisti ja hän kertoo kohdanneensa kulttuurisokin saapuessaan Otaniemeen vuonna 2011. "Ihmisten pitäisi ymmärtää se, miten ahdistavalta tuntuu, kun tulee kohdelluksi pelkkänä naisena eikä tasavertaisena tyyppinä muiden joukossa"

Ryhdyin oikein pohtimaan aihetta luettuani haastattelun. Yhteiskuntamme tekee sen, että miehiltä odotetaan joitain asioita ja naisilta jotain.  Eikä se aina johdu yhteiskunnasta. Ei sitä ääneen saa sanoa, mutta miehet ja naiset ovat erilaisia. Siis pääpiirteissään. Aina on poikkeuksia. On miehiä jotka pitävät kukista ja kodin sisustamisesta ja on naisia jotka harrastavat autojen entisöintiä.

Siitä juuri johtuvat ne odotukset tai hämmästykset joita kohtaamme. Nainen joka tekee perinteisesti miehille kuuluvia töitä saa kuulla usein ihmettelyä valinnastaan. Naistaksikuski kuulee luultavasti päivittäin kysymyksen: "Miltä tuntuu naisena ajaa taksia? Miespuolinen kukkamyyjä ei kuule sitä kysymystä jonka kaikki haluavat esittää, mutta eivät kehtaa "Oletko homo?"

Rohkenen silti väittää, että suurin osa naisista ja miehistä tunnustavat perinteiset sukupuoliroolit ja hyväksyvät ne. Harvaa naista tekniikka kiinnostaa samoin kun harvaa miestä kiinnostaa kodin sisustaminen. Ellei mukaan lasketa kodin viihde-elektroniikkaa. Aarikan näkemys siitä, että miehiä ja naisia täytyy kohdella ennenkaikkia ihmisinä on oikea. Sanon kuitenkin Lotta hyvä, että niistä sukupuolirooleista kärsimme me miehetkin. Hyvää esimerkkinä käy tapaus tältä viikolta. Työautostani oli ajovalo palanut ja kysyin naispuoliselta esimieheltäni missä sen voi vaihdattaa. Hän sanoi, että ajatteli minun vaihtavan sen itse. Todettuani etten ole koskaan lamppua vaihtanut autoon hän lähti etsimään toista miestä joka osaisi vaihtaa sen. Ei hän naisilta kysellyt apua.

Joskus on sanottu suurimman kohteliaisuuden mitä mies voi naisesta sanoa olevan "Olet hyvä jätkä!". Hieman ehkä huumoriakin, mutta miehet helposti pohtivat naisen kanssa ollessaan onko se naismainen vai ei. Nainen joka toimii ja ajattelee "miesmäisesti" huomataan ja sellaista ehkä arvostetaan. Kaverina, ei niinkään naisena.

Tästä pääsenkin loppuhuipennukseen: väitän, että suurin osa naisista haluaa kuitenkin, että heitä pidetään naisina aivan samoin kuin suurin osa miehistä haluaa olla miehenä.

Eroja on ihmissä aina, koulutus, tausta ja monet muut asiat muokkaavat meitä sellaisiksi mitä olemme. Yhtä asiaa ne eivät koskaan muuta.

Miehet ovat miehiä ja naiset naisia.

Hipsteri Punavuoresta vai juntti Kälviältä?

Vaalien jälkeen Suomessa puhuttiin paljon sitä onko maa jakautunut kahtia. Näyttelijä Krista Kososen kommentti "En tunne yhtään perussuomalaista" herätti kovan kohun siitä kuinka helsinkiläishipsterit elävät kuplassa ymmärtämättä mitä muualla maassa tapahtuu.

Jälkeenpäin hän kyllä selitteli tarkoittaneensa  lausuntonsa ironiseksi ja omaa kapeakatseisuuttaan kritisoivaksi.

Niin tai näin, joka tapauksessa keskustelu aiheesta tuntuu huvittavalta. Ensinnäkin mitä väliä jonkun näyttelijän mielipiteellä edes pitäisi olla ja toiseksi on aivan selvä, että Suomi kuten Ruotsi, Kolumbia, Saksa, Indonesia jne ovat jakautuneet kahtia tai vielä usempaan osaan. On maa mikä tahansa niin tilanne on sama: kaupunkien asukkaat ovat erilaisia kuin maalla asuvat.

Maailmanlaajuinen ilmiö on myös se, että kaupunkilaiset suhtautuvat maalaisiin välillä alentuvasti ja samoin tekevät maalaiset kaupunkilaisiin nähden.  Meillä puhutaan "landepaukuista" ja "hipstereistä", Amerikassa puhutaan "hillybillyistä". Erilaisia maalaiset ja kaupunkilaiset ovat, sitä ei käy kieltäminen. Ongelma tulee vasta silloin kun jommatkummat alkavat pitää itseään toisia parempina. Tai silloin jos joku yrittää esittää olevansa jotain mitä ei olekaan. Taannoin sketsisarjassa tälle asialle naurettiin, kun hipsteri "Jäbäleissonin" paljastettiin olevan oikeasti kotoisin Keravalta eikä Punavuoresta. Häntä järkytti asian paljastuminen. Hyvää huumoria minusta. Usein kovimpia stadilaisia ovat sinne muualta muuttaneet. He tosin paljastuvat nopeasti kun heiltä kysyy "Mistä olet kotoisin?" vastaamalla siihen "Mie oon Stadista".

Ikuinen kaupunki Rooma

Erilaisuutta meissä ihmisissä aina on ja hyvä niin. Ei Suomi kuitenkaan niin valtavan erilainen ole. Maalaisella ja kaupunkilaisella on enemmän yhdistäviä tekijöitä kuin erottavia. Olen tämän oppinut hyvin ystävystymällä yhden tämmöisen parjatun Punavuorelaisen kanssa. Hän on oikein perinteinen etelähelsinkiläinen ja taitaa puhua englantia suomea paremmin. Useita iltoja hänen keittiön pöydän ääressä istuessa ja keskustellessa olen havainnut meillä olevan monia yhteisiä piirteitä. Olemmepa istuneet joskus Koffin puistossa muiden hipstereiden kanssa nauttien kesäillasta.  Hyvin sinne joukkoon on mahtunut köyhä postimies Lohjaltakin.

Ennakkoluulot ovat meitä eniten jakavia asioita eivätkä todelliset erot. Yleensä me pelkäämme tai ainakin epäilemme sitä mitä emme tunne. Varkaitakin pelkäämme enemmän ulkomailla kuin kotimaassa. Maassa kuin maassa on rikollisia, niin täällä kuin muualla. Turistina joutuu rikoksen uhriksi helpommin kuin paikallinen. Niin se on meilläkin. Emme pitäisi lainkaan jos joku turisti kertoisi kaikkien suomalaisten olevan varkaita jos hän joutuu taskuvarkaan uhriksi Kauppatorilla. Ei kannata siksi tuomita kaikkia espanjalaisia varkaiksi jos joutuu taskuvarkaan uhriksi Kanarialla.

Joten ollaan ihmisiksi ja pidetään muitakin ihmisinä, ei mustina, ei valkoisina, ei maalaisina eikä kaupunkilaisina.

Pelkästään ihmisinä

"En ole enää teinipoika"

Aloitan arvoituksella. Mitä haluaa ensin lisää ja kohta vähemmän?

Vastaus on selvä: ikää.

Joskus viisitoista vuotiaana surin sitä kuinka ikää on liian vähän ja vuodet eivät kulu mitenkään. Jotkut odottavat siinä iässä ravintolaan ja Alkoon pääsemistä. Minä en niitä juurikaan odottanut. Tosin kävin heti 18 täytettyäni Lohjan vanhassa Alkossa, kirjaimellisessa "pitkäripaisessa" ostamassa pullon Elyseetä. Hävettää myöntää, että sellaiseen olen sortunut. Puolustukseni mainitsen, että ostin sen alaikäiselle ystävälleni. Huono puolustus se olisi ellei totuus ole se, että hän antoi sen vanhemmilleen hääpäivälahjaksi. 

Olen tuonkin jälkeen jonkun kerran Alkossa käynyt.

Viimeisin Toyotani, järjestysnumero 8.

 Takaisin asiaan: Odotin täysi-ikäisyyttä eniten ajokortin takia. Autolla ajamisesta haaveilin monta pitkää vuotta. Tein määrätietoisia järjestelyjä sen mahdollistamiseksi. Säästin pienestä palkastani vuodessa huomattavan summan ja vanhempien avulla sain pankista lainaa. Korko oli muuten lähes 20%, aika oli toinen. Mummuni maksoi minulle ajokortin ja niin sitten, itseasiassa tasan 24 vuotta sitten 4.4.1991, minulla oli ajokortti taskussa ja puoli vuotta vanha Toyota Corolla 1,3 XSI pihalla. Mainitsen vielä, että siinä oli yhden levyn cd-soitin. Monella 18 vuotiaalla oli silloin c-kasettisoitin.

Silloin iän karttumista piti hyvänä ja odotettavana asiana.

Toisin on nyt. En väitä, että juuri 42 täyttäneenä olen vanha. Nyt vaan iän karttuminen tuo eteen enemmän huonoja kuin hyviä asioita. Onneksi olen saanut olla melko terveenä. En ole juuri flunssaa pahempaa vaivaa saanut. Johtuu epäilemättä hyvistä elintavoista. Jotain muutoksia kuitenkin huomaa.  Ne samat raput joissa on jakanut postia  25 vuotta vaikuttavat olevan nykyään huonommin valaistut, lääkäriin mennessä epäilee mahtaako tuo olla oikeasti lääkäri koska näyttää ihan teinille, alkaa olla sitä mieltä ettei ajokorttia saisi myöntää alle 25 vuotiaille, parturi ei enää joudu ohentamaan hiuksia jne

Edellä mainitut asiat ovat vähän humoristisiksi tarkoitettuja, mutta on monia vähemmän hauskoja asioita joiden vuoksi ei haluaisi ikää enää karttuvan. Ikääntyminen tarkoittaa sitä, että myös läheiset ikääntyvät. Siitä seuraa uusia haasteita. Omat vanhemmat ja isovanhemmat ikääntyvät ja saattavat tarvita tukea eri tavoin. Eivät välttämättä hoitoa, mutta käytännön apua esimerkiksi viranomaisten kanssa asiointiin. Se on muuten nykyään monimutkaista. Hakemusten ja muiden täyttäminen ei ole yksinkertaista. Puhumattakaan asioinnista netin kautta. Se on monelle ikääntyneelle tekemätön paikka. Perheet ovat nykyisin pienempiä ja siksi meitä lapsenlapsia tarvitaan usein tukemaan isovanhempia tai muita sukulaisia. 

Niin, ikää haluaa nuorena lisää ja sen jälkeen kun ikää on tullut sitä haluaa vähemmän. Valittaa ei silti kannata, oli ikä mikä tahansa niin siitä voi löytää hyviä puolia.

Varoittihan jo Kuningas Salomokin lähes 3000 vuotta sitten: "Älä kysele, miksi asiat ennen olivat paremmin kuin nyt, sillä et sinä viisauttasi sitä kysy."

"Jos meillä olisi oikeat airot, voisimme soutaa"

Otsikko on vähintäänkin harhaanjohtava, sillä en aio käsitellä nyt sen enempää soutamista kuin suomalaisen yhtyeen laulujen sanoituksiakaan. Otsikko liittyy oikeastaan siihen kuinka me monasti haaveilemme jostakin jonka saavuttaminen vaatii jotain sellaista mitä meillä ei ole. Soutaminen ilman airoja on lähes mahdotonta. Yhtä mahdotonta kuin viulun soittaminen ilman viulua. Pyörällä ajaminen ilman pyörää. Lentäminen ilman siipiä.

Hetkinen! Kyllähän lentämään pystyy ilman siipiä. On siis pystynyt jo noin sadan vuoden ajan. Siviili-ilmailua on harjoitettu jo pitkään ja viime vuosikymmeninä siitä on tullut käytännössä kaikkien saatavilla olevaa. Ainakin tässä maassa.

Lentäminen on täyttänyt meidän monen unelmia. Mummuni kertoi motiivikseen tehdä aikanaan matkan Kanarialle sen, että hän halusi nähdä palmut. Mahdollisuus lentää täytti tuon unelman. Minulla yhden unelman täytti lentäminen Singaporeen. Lapsena jo luin Aku Ankasta papukaijasta nimeltä "Joe-Poika Singaporesta" ja silloin tuntui etten koskaan tule näkemään moista paikkaa.

Viime päivinä lentämisestä on taas paljon puhuttu. Germanwingsin järkyttävä onnettomuus Ranskan Alpeilla sai monet miettimään lentämisen turvallisuutta. Lisäksi monella on hyvässä muistissa Malesian Airlinesin koneen katoaminen ja toisen alasampumisen Ukrainassa. Puhumattakaan Air Asian onnettomuudesta jokunen aika sitten. Järkyttäviä onnettomuuksia ja ne ovat varmasti aiheuttaneet suurta tuskaa monelle niissä menehtyneiden omaisille.

Lufthansan kone Helsinki-Vantaalla 

En kiellä etteikö itselläkin ole tullut mieleen turvallisuus näiden tapahtumien jälkeen. Varsinaisesta lentopelosta en ole kärsinyt koskaan. Tunnen kyllä henkilöitä joita se vaivaa. Lentopelko on tyypillinen pelko, jolla ei ole todellisuuspohjaa. Samankaltainen kuin bakteerikammo. Normaali hygienia riittää, ei bakteereja sen enempää tarvitse pelätä. Lentopelkoon syynä on muu kuin perusteltu pelko. Tilastojen valossa lentäminen on erittäin turvallista. Vertailuna voisi käyttää vaikka liikennettä. Suomessa kuolee liikenteessä noin 250 ihmistä vuodessa. Kuinka monta suomalaista kuolee vuodessa lentoturmissa? Aivan, ja silti tuskin kukaan pelkää lähtiessään autolla ajamaan tai matkustaessaan bussilla.

En halua väheksyä lentopelkoisten kärsimyksiä. Heille pelko on todellinen ja elämää hankaloittava seikka. Syy miksi aiheesta kirjoitan on se, että toivottavasti kukaan ei matkailua lopeta näiden onnettomuuksien takia. Ihmisten luomat koneet joskus menevät rikki, ihmiset tekevät virheitä ja joskus niistä on seurauksena onnettomuus. Emmehän me lopeta ajamistakaan kuultuamme kuolemaan johtaneesta kolarista, ei ole siis syytä lopettaa lentämistäkään onnettomuuksien takia.

Vaikka levitänkin tässä lentämisen ilosanomaa niin en tuomitse niitäkään joille rentoutuminen merkitsee muuta kuin lentämistä. Joillekin se voi merkitä soutamista airojen kanssa istuen nahkurinorsista tehdyllä tuhdolla.

Me jokainen noudamme sen sarastavan aamumme jollakin konstilla.

Lainattuja lauseita rakkaudesta

Rakkaudesta kertovat laulut voidaan jakaa kahteen tyyppiin. Lauluihin rakastamisesta tai lauluihin jotka kertovat rakastamisen vaikeudesta.

Miksi niin on? 

Kysymys jota olen pohtinut lapsesta lähtien. Tarkemmin sanottuna siitä lähtien kun kuulin lapsena Ahti Lammen "Elämän valttikortit" radiosta. Laulu jota pidetään suomalaisen melankolian huippuhetkenä. Muistan kuinka ihmettelin, että mihin ne valttikortit voi kadottaa jos ne kerran ovat jo kädessä.  Muutaman kerran elämässä mokanneena ja rakkauteen pettyneenä olen oppinut sen mitä en lapsena vielä ymmärtänyt : elämän valttikortit saattavat oikeasti kadota vaikka ne olisivat tukevasti kädessä. Elämän korttipeli kun on usein vähän epäreilu eikä lainkaan omissa käsissä.

Rakkaulaulut eivät ole mikään uusi ilmiö. Psalmista kirjoitti jo tuhansia vuosia sitten rakkauslaulun. Se löytyy Psalmista 45. Kannattaa lukaista, siinä on kaunista lyriikkaa. Syy miksi rakkaudesta on aina laulettu on se, että rakkaus on yhtä vanha kuin ihmiskunta itse. Rakkaus on antanut ihmiskunnalle toivoa ja sen vuoksi on tehty suuria ja välillä tyhmiä tekoja. Rakkautta on osoitettu väärille kohteille ja ihmisille, aikaajoin saatu vastarakkautta ja toisaalta ei.

Kukapa ei muistaisi sitä aikaa jolloin ensimmäisen kerran vastakkainen sukupuoli alkoi näyttämään puoleensavetävältä. Sitä hetkeä kun ymmärsi, että tuo naapuripulpetin tyttö onkin kaunis.

Laulun tekijät ovat kaikki kokeneet samoja tunteita ja siksi kai lauluja tekevät. Tai sitten he vain tietävät, että rakkaus myy.

Monesti laulut vaan kertovat pettymyksistä rakkauden alueella. Joskus niin ettemme ymmärrä niiden olevan sellaisia. Olisin esimerkiksi itse voinut hyvin tanssia slowarina Pasi Vainionperän "Rakkaudessa Suuria" laulun tahdissa ennenkuin tarkemmin kuuntelin sen sanoja. Nopeasti kuunneltuna se kuullostaa kauniille balladille rakkaudesta. Sanoja kuunnellessa huomaa kuitenkin laulun kertovan avioerosta ja pettymyksestä rakkauteen. "Me oltiin rakkaudessa suuria ja kellot meille soi..." siis mennyt aikamuoto.

Toinen samankaltainen laulu on Yön "Rakkaus on lumivalkoinen". Sekin kuullostaa äkkiseltään kauniille rakkauslaululle. Oikeasti sekin kertoo pettymyksestä rakkauteen. "Yhden hetken rakkaus on lumivalkoinen". Jostain luin sen kertovan itsemurhasta. Kovin kaukana siis ollaan täydellisestä rakkaudesta.

Kauneimpana lyriikkana rakkaudesta pidän Matin ja Tepon tekstiä : "Minä rakastan sua, yhä totta se on tänään, mutta enemmän,  enemmän se tarkoittaa". Siihen on jotenkin saatu tiivistettyä muutamaan sanaan kestävän rakkauden resepti. Rakkauden täytyy vahvistua vuosien myötä. Ilman mitään harmaan sävyjä.

Olkoon kornia tai ei niin siinä on täydellinen slowari jota voisin tanssia (jos osaisin).

Tunnelmia paluulennolta...

Tämä blogi on kirjoitettu lentokoneessa paluumatkalla kotiin, joten älkää suhtautuko turhan kriittisesti.

 Loman jälkeen paluu kotiin on aina minulle masentava kokemus. Se saattaa näkyä myös tekstissä.

Vietin reilun viikon Arabiemiirikunnissa autoillen ja nauttien auringosta. Edellisessä blogissa jo kerroin tuntemuksistani sieltä. Se maa on sellainen jota voin suositella kaikille. Myös autolomaa harkitsevalle. Liikenne siellä on villiä, mutta kokeneelle autoilijalle helppoa. Ulkomailla ajaminen on aina erilaista kuin kotona.  Parin päivän jälkeen sen oppii.

Loman viimeinen kerta altaalla. 

Usein vuokraan auton ulkomailla ja autoa noutaessa se jännittää joka kerta yhtä paljon. Kuinka paljon helpompaa olisikaan jäädä hotellin uima-altaalle, mutta viikon ajelun jälkeen voin sanoa ettei se olisi ollut hyvä valinta.

 Maasta saa paljon paremman kuvan kun ajaa paikallisten seassa. Ajokulttuuri kertoo varsin paljon maasta. Kuten jo viimeksi kirjoitin niin täällä siellä liikenne poikkeaa Suomesta melkolailla. Äänimerkin tai kuten me sanomme "töötin" käyttö on erittäin yleistä.  Sitä käytetään esimerkiksi ilmaisemaan mielipahaa ruuhkasta. Liikenteen ruuhkautumisesta voi harvoin syyttää muuta kuin suurta automäärää, mutta täällä on tapana soittaa silloinkin torvea. Tapa joka minua ensin huvitti kunnes eilen Dubai Mallin täysin tukkoisessa liikenteessä jonossa seisoessa painoin äänimerkkiä. Yllätyin kuinka vapauttavaa se oli...tuntui hyvältä ilmaista muillekin ärsyyntyminen ruuhkaan. Ei se matkaa yhtään jouduttanut, mutta kyllä se oudosti helpotti.

Meitä suomalaisia vaivaa välillä sellainen pieni nurkkapatrioottisuus, me ajattelemme meillä olevan kaikki kuten kuuluu ja muilla jotenkin toisin.  Niinhän asia ei ole.

Täällä lentokoneessa huomasin jälleen yhden eron meidän ja muiden välillä. Meillä suomalaisilla on tapana noudattaa sääntöjä. Muilla ei se ole niin tarkkaa. Kun syttyy "fasten seat belts" valo niin  suomalainen käy kiltisti istumaan paikalleen. Ne muut päättävät silloin, että nyt on hyvä aika lähteä vessaan. Siellä kun ei nyt ole jonoa.
Asia johon ei edes henkilökunta puutu.

Sama ilmiö toistui koneen laskeutuessa. Kone oli vielä kaukana terminaalista, mutta pysähtyi hetkeksi. Samantien väki nousi istuimiltaan ja alkoi nostelemaan tavaroitaan ylähyllyltä. Voi terve, ajattelin.

 Noudatammeko sääntöjä turhaan?  En minä sitä osaa sanoa. En vaan kertakaikkiaan uskalla lähteä vessaan jos lentokonetta ohjaava kapteeni on sitä mieltä, että nyt on parasta istua paikoillaan turvavyöt kiinnitettynä. Hän on sentään koulutettu lentämään juuri tätä konetyyppiä. On selvää, että hän ottaa varman päälle ja harvoin todellista vaaraa syntyy vaikkei turvavyötä kiinnitäkkään.

Alan nyt aina vaan paremmin ymmärtämään miksi Etelä Eurooppa kärsii pahasta talouskriisistä. Näissä maissa kun on tapana tehdä asiat vähän niinkuin tykkää. Ei näitä ihmisiä voi säännöillä ohjata.  Ei edes talouden alueella.

Johtuuko sitten siitä heidän huono taloustilanne? Sitä en tiedä. Jotain vaikutusta sillä on pakko olla.

Loman jälkeen on turhaa toki moisia miettiä. Mukava loma takana ja arkeen paluu vaatii taas totuttelua.

Matkailublogissa puhutaan välillä matkailustakin..

"Matkailu avartaa" on varmaankin yksi niitä eniten käytettyjä latteuksia joita matkailusta käytetään. Sitähän se ei tarkoita etteikö se olisi totta. Turha on oikeastaan edes muuta väittää. Saman sanonnan eri piirteitä olen blogissani usein käsitellyt.

Tämäkään kerta ei tuo poikkeusta.

Olen nyt autolomalla Arabiemiraateissa eli siis kiertelen eri puolella maata.

Muutamia hauskoja havaintoja olen täällä ajellessa tehnyt.

Ensimmäinen havaintoni liittyy liikennekäyttäytymiseen. Siitä voisi käyttää sanaa villi tai kohteliaasti pragmaattinen. Liikenteessä pätee jonkinlainen "siten mennään miten sopivalta näyttää" periaate.  Käytännössä se ilmenee vaikkapa niin, että nopeusrajoituksia noudatetaan mikäli ne kuljettajan mielestä ovat järkeviä. Usein ne eivät ilmeisesti ole. Samoin liian hitaasti ajava voidaan ohittaa joko vasemmalta tai oikealta.  Siinäkin tapauksessa, että oikealla ei ole kaistaa. Ensimmäisen kerran se tuntui oudolta, mutta siihenkin tottui. Nyt osaan jo katsoa myös oikeanpuoleiseen sivupeiliin ajaesani oikeanpuolimmaista kaistaa. Enää ei säikähdä kun yhtäkkiä oikealla puolella vilkkuu zenon valot ja V8 Land Cruiser vilahtaa ohi.

Moottoritiellä ajaessa kiinnitin eilen illalla huomion vähän väliä pysähtyneisiin autoihin. Ensin luulin niiden olleen jotain romuja, mutta eivät ne olleetkaan. Täällä on näemmä tapana pitää pieni picnic illalla autiomaassa. Kieltämättä he näyttivät paimentolaisilta perinteisissä asuissaan. Erotuksena lienee se, että kamelin sijaan kulkupelinä on katumaasturi ja autiomaa on moottoritien vieressä.

Ihmiset pitävät siis perinteistä kiinni ja muokkaavat niitä aikaan sopiviksi.

Onko meillä Suomessa jotain samaa?

Mietin, että vertaisin saunaa samaan. Meille sauna on säilynyt nykyaikaan saakka. Ulkomailla saunoja on lähinnä hotelleissa, meillä lähes joka kodissa. Emme oikeasti saunaa mihinkään tarvitse, mutta perinne elää. Puhumme saunan lämmityksestä vieläkin vaikka monelle se tarkoittaa yhden säätimen kiertämistä.

Vaikka siis taskussa on älypuhelin niin me kaikki kaipaamme kosketusta taustaamme..on se sitten sauna tai nuotio autiomaassa.

Tälläisiä tuntemuksia Ras Al Khaimahista..tänään matka jatkuu.

Suis-je Charlie ?

Sananvapaus. Eikö se kuullosta kauniilta? Sana jota olemme viime viikkoina kuulleet toistettavan satoja kertoja. Charlie hebdo- lehteen tehdyn murhaiskun jälkeen sananvapaus on noussut puheenaiheeksi joka puolella maailmaa. Minunkin arkisessa työssä jossa puheenaiheet yleensä ovat mallia "Koska kesäloma?" sananvapaus on yllättäen noussut esiin keskusteluihin.

Ranskassa tehty isku on hirvittävä ja täysin tuomittava. Toivottavasti tekijät saavat ansaitsemansa rangaistuksen.

Minua silti tapauksen saama huomio hämmästyttää. Kyseessä oli lehti joka avoimesti pilkkaa uskontoja ja on painosmäärältään varsin pieni. Tai oli ennen iskua. Lehdellä on oikeus sananvapauteen ja sitä vastaan hyökkääminen on luonnollisesti väärin.

Sananvapaus on nyt vaan asia jota ollaan valmiita puolustamaan. Miljoonat marssivat Ranskassa osoittaakseen tukeaan nimenomaan sananvapauden eivätkä niinkään iskussa murhattujen puolesta.  Tosiasia on, että samaan aikaan tapahtui paljon enemmän ihmishenkiä vaatineita iskuja joista ei suuria mielenilmauksia syntynyt. Miltä olisi näyttänyt miljoonien ihmisten mielenilmaus Islamapadissa 135 oppilaan ja opettajan murhaamisen takia? Tai vastaava mielenilmaus Boko Haramia (joka Wikipedian mukaan tarkoittaa "länsimainen koulutus kiellettyä") vastaan?

Olivatko nämä tapaukset sinulle tuttuja? Sananvapaus on.

Useasti me pidämme sananvapautta tärkeänä silloin kun sen puute estää meitä näkemästä tai lukemasta jotain. Entä silloin kun sananvapauden vuoksi joudumme näkemään ja kuulemaan sellaista josta emme pidä? Silloin saattaa hieman harmittaa. "Onko tuotakin nyt pakko nähdä? Kuka antoi M.A Nummisen levyttää?"

Muistatko vielä kuinka Päivi Räsänen mainitsi kristinuskosta puhuesaan kuinka kristitty saattaa joskus joutua rikkomaan lakeja jos ne ovat ristiriidassa raamatun kanssa? Asiasta nousi hirveä kohu. Lausunto saattoi olla ammattipoliitikon taitava veto, jolla omiin kannattajiin tehtiin vaikutus, mutta eikö siinäkin ollut kyse sananvapaudesta?  Vaikka ei jakaisi samoja arvoja täytyy silti hyväksyä toisen oikeus kertoa mielipiteensä. En ota tässä millään tavalla kantaa Päivi Räsäsen ajatuksiin, mutta tarkoitukseni oli pohtia sananvapauden luonnetta.

Eilen illalla katsoin "Kingi" nimistä viihdeohjelmaa. Koko ohjelma on parodia ja siinä on tapana tehdä karikatyyrejä kaikista asioista.  Eilen siinä tehtiin parodiaa uskonnostani. Kaksi hahmoa esiintyivät "Popedantodistajina" ja kulkivat ovelta ovelle kertomassa hyvää uutista Popedasta. Asiasta voisi loukkaantua, mutta silti ihailin ammattinäyttelijöiden työtä. Aika hyvin he osasivat esittää hahmoja ja nauroin monta kertaa heille.

Sananvapauttaan hekin käyttivät ja onhan se heille sallittava. Myös silloin kun sanotaan asioita joista ei itse pitäisi. On sitten sanojana Päivi Räsänen tai Kingi ohjelman hahmot.

Olenko minä sittenkin Charlie?

Lehti jota ei monessa maassa saa julkaista

Alkaa Peellä ja loppuu Aahan...

Tämä viikon olen käyttänyt normaalin arjen lisäksi sen pohtimiseen kuka olen ja mistä tulen.

Aika suuri aloitus tekstille, mutta malta lukea lisää. Avaan teemaa tarkemmin.
Me ihmiset olemme kaikki enemmän tai vähemmän taustamme vankeja. Tarkoitan tällä sitä kuinka toimintaamme, asenteitamme ja tapaamme ajatella ohjaa syntyperämme ja lapsena saatu kasvatus. Taustamme vankilasta voi kyllä osittain vapautua ja toisaalta ei ole mitään taetta olisimmeko erilaisia mikäli olisimme syntyneet eri alueelle. Ei alkoholistin lapsesta tule alkoholistia eivätkä kaikki karavaanarit saa lapsiaan innostumaan harrastuksestaan. Jos nyt aina niin kauheasti sitä haluavatkaan.
Palaan omaan pohdintaani. Syy siihen miksi nyt pohdin taustaani johtuu aika paljon alkuviikosta näkemästäni "Härmä" elokuvasta. Elokuva nimensä mukaisesti kertoo Pohjanmaasta ja siellä joskus 1800-luvulla sijainneesta Välitalon tilasta. Elokuva on täynnä pohjalaista uhoa. Ajalta jolloin miehen tärkein ominaisuus vaurauden lisäksi oli taito tapella. Naisten tehtävä oli olla heille vaimoina. Yksi repliikki elokuvassa kuvaa hyvin ajatusmaailmaa josta elokuva kertoo. Siinä mies sanoo naiselleen "Saat synnyttää minulle pojan, ja katso että pysyt sen jälkeenkin kuosissa jotta sinua kehtaa näyttää vielä kylillä". Vastaavaa lausetta ei kukaan fiksu mies oikeassa elämässä käyttäisi. Mikä on hyvä asia.

Elokuvan katsottua ryhdyin pohtimaan miksi minua kiehtoo pohjalaisuus.  Silloin tällöin käyn vierailulla Pohjanmaalla ja silloin havaitsen itsessäni saman piirteen. Minua, syntyperäistä ja näillä seuduilla aina asunutta lohjalaista, ei luulisi pohjanmaan kiinnostavan.
Tätä miettiessäni ymmärsin syntyperämme vaikuttavan meihin. Molemmat vanhempani ovat Pohjanmaalta ja vaikka Lohjalla olen syntynyt ja elänyt niin heiltä perittynä minussa on iso osa pohjalaista. Se on syynä siihen etten tunne minkäänlaista "kotiinpaluun" tunnetta saapuessani vaikkapa Savoon tai Varsinais-Suomeen.
Kun hyväksymme taustan vaikutuksen ihmisiin niin ymmärrämme heitä paremmin. Olisi väärin tuomita ihmisiä taustan perusteella tai tehdä heistä johtopäätöksiä vain sen perusteella. Se olisi ennakkoluuloista. Mutta esimerkiksi jos tiedämme tuttavamme olevan alkoholistiperheessä kasvanut niin ymmärrämme paremmin hänet suhtautumista alkoholiin. Tai jos emme ymmärrä jonkun huumoria niin syy saattaa olla erilainen taustamme.

1.luokalla ollessani halusin ja sain jussipaidan

Arla lanseerasi vuosia sitten tuotteitaan Suomeen sloganilla "Kohta meissä kaikissa asuu pieni lehmä".

Minussa asuu pieni pohjalainen puukko. Silloin kun iskee päälle se taustalla oleva Pohjanmaan poika menen saunaan ja kuuntelen pohjalaista musiikkia laulaen täysillä mukana "Alkaa peellä ja loppuu aahan, hieanoo olla Pohjanmaalla"

Se ei ole kaunista kuultavaa.