Lohja by night?

Pari viikkoa sitten kaverini oli palaamassa iltavuorostaan kotiin perjantai-iltana ja matkalta soitti minulle. Hän ehdotti , että lähtisimme johonkin lohjalaiseen baariin istumaan iltaa. Vastasin etten olisi lähdössä, koska en etsi naisseuraa enkä välitä tanssimisesta. "Voihan sinne baariin lähteä vaan höpöttämään" hän vastasi.
Emme lähteneet baariin, mutta nuo hänen sanansa saivat minut pohtimaan asiaa enemmänkin.
Monet teistä lukijoista tietänevät, että ajan aika ajoin taksia täällä Lohjalla ja siksi on muotoutunut jonkinlainen käsitys täkäläisestä yöelämästä. Ja ennenkuin joku nousee takajaloilleen niin tiedän kyllä etteivät ihmiset lähde baareihin vain nais/miesseuraa hakeakseen tai tanssimaan. Minusta vaan ns.suuren yleisön käsitys asiasta on vähän tuon kaltainen. Sehän ei ole totta, monet menevät niihin vain aikaa viettämään ja tapaamaan ystäviään.

Taantuman aikana puhutaan paljon elvyttämisestä ja hyvä keino puhaltaa henkeä talouteen on käyttää sitä suomalaisiin palveluihin. Niitähän ovat juuri ravintolat, baarit ja taksit .... muutama esimerkki siis.

Meillä Lohjalla on monia hyviä ravintoloita jotka ovat vajaakäytöllä alkuillasta, siis jostakin kello 19-23 välisellä ajalla. Eikö tätä aikaa voisi mitenkään hyödyntää? Viisasten kiveä ei minullakaan ole. Luulen samaa dilemmaa jokaisen ravintoloitsijan miettivän. Maailmalla olen monesti huomannut iltaelämän jakautuvan selkeämmin kahteen eri osaan: alkuillasta perheet ja porukat käyvät syömässä ja nauttimassa pari drinkkiä ja myöhäisiltaan juhlia jatkamaan jää tai tulee eri joukko.

 Meiltä Lohjalta osittain puuttuu tämänkaltainen jako. Ei tietenkään kokonaan puutu. Jos haluamme Lohjalla olevan monipuolista ravintolatarjontaa niitä palveluita täytyy jonkun käyttää. Jos lohjalaiset perheet käyttäisivät osan rahoistaan vaikka menemällä yhdessä jonkun toisen perheen kanssa syömään lohjalaiseen ravintolaan yhtenä iltana kuukaudessa lyötäisiin monta kärpästä yhdellä iskulla. Perheet viettäisivät aikaa yhdessä. Lapset oppisivat miten toimitaan ravintolassa ja näkisivät vanhemmiltaan mallia miten alkoholia käytetään hillitysti nauttien sitä ruuan kera. Tai näkisivät miten miten sitä ei aina tarvitse nauttia. Lohjalaiset taksit ja ravintolat saisivat asiakkaita (tuossa taksi kohdassa oli vähän oma lehmä ojassa).

Vaikeita kysymyksiä nuo ovat ja en väitä tietäväni niihin ratkaisua.

Unelmani on silti se, että Lohjalta löytyisi illaksi ohjelmaa monenlaisiin mieltymyksiin. Onko se sitten komediateatteria, lauluesityksiä, visailuja, koko perheen karaokea, runonlausuntaa vai mitä?

Oli se mitä tahansa niin yksi asia on varma:
Ilman maksavia asiakkaita se ei kauaa jatku.

Kysymys siksi kuuluu: Olenko valmis maksamaan siitä mitä haluan?
Ilmaiseksi kun ei yleensä mitään saa.

Mikä on oikeasti arvokasta?

"Sari Sairaanhoitaja" oli muutama vuosi sitten erään puolueen vaalislogan. Muistaakseni sillä koitettiin lisätä huomiota terveydenhoitohenkilöstön työn tärkeydelle. Sen enempää politiikkaa pohtimatta voin asiaa silti hieman miettiä. Onko sairaanhoitajan työ arvokkaampaa kuin vaikka pyöreää palloa hyvin potkievien ammatti? Tai arvokkaampaa kuin ihmisiä nyrkeillään lyövän työ?
Myönnän kysymysten olevan provokatiivisia, mutta ajatukseni on siinä pohdinnassa mitä oikeasti arvostetaan.

Niille jotka pelaavat jalkapalloa hyvin maksetaan valtavia palkkoja. Maailman halutuin työpaikka tällä hetkellä on jalkapallojoukkue FC Barcelonan keskikentän ns.kymppipaikka. Maailman parhaiten palkattu urheilija on tällä hetkellä nyrkkeilijä. Siis ihminen joka tappelee työkseen.

Miksi näin on? Englanninkielessä on sanonta joka alkaa "Money talks and...". Sanonta jonka voisi vapaasti suomentaa "Aivan sama,raha ratkaisee".
Kaikessa raadollisuudessaan totuus on kylmä. Ihmisten viihdyttäminen on se suuri asia jossa liikkuvat suurimmat rahat. Siihen liittyvästä työstä maksetaan siksi suurimmat palkkiot.

Olenko itse sitten jotenkin erilainen, koska aiheesta kirjoitan? En juuri. Yhtälailla minä olen elämäni aikana maksanut monta kertaa siitä, että näkisin urheilijoita tekemässä työtään. Yhtälailla olen monta kertaa etsinyt YouTubesta sen kuuluisan ilmaveivin ja hymyillyt selostajan "Taivas varjele! Mitä sieltä tulee" huudolle. Yhtälailla olen sen kuuluisan ilmaveivin tekijää häirinnyt lentokentällä ja pyytänyt yhteiskuvaan poikani kanssa.

En ole koskaan pyytänyt ketään sairaanhoitajaa yhteiskuvaan poikani kanssa.

Me vaan olemme tämmöisiä. Keskustelin tästä aihesta erään nimeltä mainitsettoman työkaverini kanssa, nuori kiihkeä mies, itsekin urheilija. Hän oli vieraillut Englannissa muistaakseni Evertonin pelissä ja selitti sitä kuinka täällä ei aina ymmärretä miten isosta lajista on kysymys. Kymmeniätuhansia ihmisiä saapuu joka kerta katsomaan ottelua, fanitavaran myynti käy kuumana, lähialueen baarit ja ravintolat täyttyvät jo ennen ottelua....se kaikki selittää miksi tuon lajin osaajille maksetaan niin valtavia korvauksia.

Urheilun ympärillä on niin valtava koneisto joka tekee kaikkensa tuotteensa eteen. En kiistä etteikö hyvän ottelun näkeminen ole viihdyttävää, mutta on hyvä silti muistaa ja ymmärtää ettei viihde ole elämän arvokkain asia.

Parempi on urheilun seuraamisen sijasta välillä laittaa verkkarit jalkaan ja lähteä vaikka kirpeään syysilmaan kävelylle.
Sen jälkeen jaksaa katsoa illan ottelun. 

Nokka tukossa?

Syksyllä sateitten alettua ja ihmisten palattua töihin, kouluihin ja päiväkoteihin alkaa yleensä flunssakausi. Minullekin tauti tuli joten päätin käyttää sitä kirjoitukseni aiheena. Sairaana sohvalla istuessa kun alkaa aika tulla pitkäksi.

Flunssahan on sairaus joka on jokaiselle tuttu. Niin tuttu, että minua aina huvittaa terveydenhoitajan ohjeet joita he antavat kuin pikkulapselle. "Lepää, juo paljon ja ota jotain särkylääkettä. Mikäli oireet pahenevat varaa aika lääkärille". Hyväähän he tarkoittavat, mutta noiden ohjeiden pitäisi olla aika itsestäänselvyyksiä.

Joka tapauksessa sairastaminen näin muutamankin päivän on harmittavaa. Tulee jotenkin kurja olo. Eikä asiaa yhtään helpota se, että varsinkin naispuoliset tutut aina pilkkaavat meitä miehiä. "Pieni flunssa ja mies tekee kuolemaa!  Minä sentään siivosin talon, hoidin koliikkivauvaa ja pelastin maailman tuholta neljänkymmenen asteen kuumeessa!"

Tätä asiaa on oikein tutkittu ja nyt se on totta: miehet kärsivät flunssan oireista enemmän koska meillä on isommat aivot. Koin suurta iloa löytäessäni tuon uutisen. Ajattelin, että vihdoinkin asia tunnustetaan. Minulle tuli heti mieleen Jannan laulun sanat:"Hullu sä et ole, joskus sitä vaan romahtaa". Miesten flunssaoireet eivät siis ole luulotautia vaan vakavassa tutkimuksessa todettuja tosiasioita.

Luulen kyllä, että mahdolliset naispuoliset lukijat tässä vaiheessa alkavat pohtimaan, että mitenköhän kipeä tuo kirjoittaja oikeasti on. Teksti alkaa vaikuttamaan kuumehoureiselta. Voin vakuuttaa kirjoittavani aivan täydessä siulun ja ruumiin voimissa.

Oli niin tai näin niin arkinen flunssakin voi todistaa kuinka erilaisia me miehet ja naiset olemme.

Jos nainen siis elät parisuhteessa miehen kanssa ja hänelle puhkeaa flunssa jonka johdosta hän vaipuu tekemään kuolemaa sohvalle niin moittimisen sijasta suosittelen toisenlaista toimintatapaa.

Vie hänelle peitto ja lämmintä juotavaa.

Sano hänelle : "Kulta, tiedän sinun tuskasi mitkä johtuvat isoista aivoistasi"

Nimittäin nyt sitä kuuluisaa hoivaviettiä tarvitaan!