Kuva olis kiva!

"Haluatteko katsoa lomakuviamme?" Tuolla kysymyksellä ajettiin aikanaan vieraat kotiin. Jokainen vähänkin vanhempi lukija muistaa hyvin sen kidutuksen mitä seurasi jos tuohon kysymykseen vastasi myöntävästi. Paksu kansiollinen epäselviä kymppikuvia jostain Teneriffalta. Kuvissa oli palmuja, hiekkarantaa ja hassuja värikkäitä juomia joiden koristeluna oli aina sateenvarjo. Kuvia jotka eivät auenneet kuin niissä olleille, muiden tehtävänä oli vain hymyillä kohteliaasti ja sanoa jotain latteeta tyyliin "Hienot ilmat teillä oli siellä" Lomakuvissahan on aina hyvä ilma, koska sadepäivien kuvia ei kenellekään näytetä.

Se oli vanhaa aikaa, tai saattaahan joku vieläkin kerätä kuvat kansioon tai teettää kansion tapaisen kuvakirjan. Yleisintä lienee silti pitää kuvat sähköisenä. Erilaiset yhteisöpalvelut ovat nykyajan lomakuvien julkaisu ja säilytyspaikkoja.

Minusta tämä nykyinen tapa on  erinomainen. Nyt kuvia saa katsoa kuka haluaa tai olla katsomatta. Ei enää sitä vaivaantunutta tilannetta kun vieraalle esitetään alussa mainittu kysymys ja et tiedä miten kohteliaasti kieltäydyt siitä. Kuvien käsittely on nykyisin niin helppoa, että se houkuttaa tallentamaan paljon kuvia. Myös erilaiset tilannekuvat on nyt helppo jakaa kavereille. Ei tarvita kuin kännykkä ja langaton netti niin toiselta puolen maailmaa otetut kuvat ovat samantien nähtävänä. Monesti näissä kuvissa kiteytyy jotain erikoista, muistoja lomalta jne.

Kolumbian sade yllätti taksikuskin..vesiliirron vaara ilmeinen.

Onko tämä nyt pelkästään hyvä asia? Monet löytänevät asiasta montakin ongelmaa. Kuvien jakamisen helppous saa usein aikaan sen että kuvia jaetaan hetken mielijohteesta. Loppuillasta joku kuva näyttää ehdottomasti siltä, että se pitää julkaista kaikille mutta aamulla sama kuva voi ollakin jotain mitä ei halua julkaista. Näihin julkaisumokiin törmää välillä julkisuudessa olevien ihmisten kohdalla ja sitten noita kuvia esitellään kaikissa mahdollisissa nettisivuilla. Joskus taas on hyvä olla varovainen mikäli kuvassa esiintyy joku muu kuin perheesi jäsen. Voi olla ettei matkalla mukana oleva kaverisi haluakaan kuviaan esille. On siksi kohteliasta kysyä kaverin mielipidettä ennen kuvan jakamista sosiaalisessa mediassa.
Huolestuttavin sosiaalisen median piirre on netissä viihtyvät häiriintyneet ja sairaat ihmiset, jotka esimerkiksi etsivät lasten kuvia netistä. Ole siksi erityisen varovainen kun julkaiset lapsestasi kuvia (jos niitä yleensäkään tarvitsee julkaista) varsinkin uimaranta yms kuvien suhteen.

Kuvien ottaminen on suosittua, sen näkee maailman turistikohteissa erityisen hyvin. Digikamerat, kännykät ja uutena ilmiönä tablettitietokoneet ovat ihmisten käsissä ja suuri osa kuvista on hetken päästä vähintään kuvan ottajan kavereiden nähtävillä jossain sosiaalisen median osassa.

Nauti siis matkoista ja jaa kuvia...älä kuitenkaan pakota ystäviäsi sohvalle ja lyö paksua kansiota eteen sanoen "Siinä on meidän lomakuvia Teneriffalta talvelta -85"

Matkailu avartaa?!

Moni on kuullut termin "nurkkapatriootti". Tuo sana määritellään esimerkiksi seuraavasti: ahdaskatseisesti omaa kotiseutuaan ja elinympäristöään ihannoiva ja sen etua ajatteleva ihminen. 
Määritelmän mukaan meissä kaikissa asuu pieni nurkkapatriootti. Luonnostamme ajattelemme oman kotiseutumme olevan hyvä ja muualla asiat tehdään huonommin.

Matkailu avartaa tässä mielessä hyvin. Kun lähtee kauas näkee lähellekin paremmin.

 Hyvä esimerkki on asia mihin kiiinnitin huomiota täällä Thdysvalloissa: täällä näkee työelämässä huomattavan vanhoja työntekijöitä. Ei ole harvinaista, että liikkeessä on työssä yli 70 vuotias ihminen. Syynä on epäilemättä se, ettei täällä eläkejärjestelmä liene samaa tasoa kuin meillä, mutta on asialla toinenkin puoli.
Meillä puhutaan paljon työurien pidentämisestä..tavoite joka tuntuu aika vaikealta.

Olisiko ratkaisu Yhdysvaltojen malli?

 En tarkoita eläkejärjestelmän romuttamista vaan mallia täkäläisestä työelämästä. Täällä näet on henkilökuntaa jokaisessa paikassa huomattavasti enemmän kuin meillä. Laivaterminaalissa oli käytävillä valehtelematta 50 metrin välein joku näyttämässä mihin jatketaan tai vain tarkistamassa että kuuluuko väki siihen jonoon. Monet työntekijöistä olivat iäkkäitä. Meillä saman homman hoitaisi muutama opastaulu ja ajatus siitä, että kyllä kai porukka laivaan osaa kävellä.

Tämänkaltainen ilmiö toistuu monessa paikassa täällä ja ryhdyin pohtimaan, että olisiko tässä keino pidentään Suomen työuria? Mikseivät hyväkuntoiset iäkkäät voisi olla vaikka Linnanmäellä tms ohjaamassa ihmisiä oikeaan paikkaan. Työ voisi olla osa-aikaista ja siitä saisi lisää tuloja eläkkeen päälle sekä plussana saisi olla ihmisten kanssa. Monella työpaikalla löytyy varmasti työtä jota voi tehdä vaikkei fyysinen kunto ole enää aivan huippua. Kokeneen työntekijän vuosikymmenten tietotaito yhdistettynä nuoreen ja innokkaaseen, vasta uransa aloittaneeseen kollegaan voisi olla melkoinen yhdistelmä.

Ihminen haluaa tuntea olevansa hyödyllinen ja siksi monen yksinäisen ikääntyneen olisi varmasti mukavampi tehdä jotain voimiensa mukaan kuin olla yksin kotona katsomassa televisiota.

Matkailu avarsi minua tuossa asiassa, missä se on avartanut sinua?