Mietteitä Amerikan raitilta..

Toissa viikolla palasin matkalta jonka kohde oli Yhdysvallat. Tarkemmin sanottuna Kalifornia ja Las Vegas Nevadassa. Siksi ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa blogiini mietteitä tuolta matkalta.

Yhdysvallat on maa josta puhutaan usein ja josta kaikilla on mielipide. "Ne ovat pinnallisia, rahan perässä juoksijoita!", "Tyhmiä ne ovat siellä kaikki!", "Siellä on yrittäjän hyvä olla", "Siellä tiet on kuin samettia!" tai "Poliisi ampuu sinut ellei rikollinen ehdi ensin".

 Edellämainitun kaltaisia kommentteja kuulee, kun puhe kääntyy Yhdysvaltoihin. Parhaillaan käynnissä olevat presidentinvaalit ovat pitäneet tuon maan tiiviisti esillä.

Olen huomannut, että eniten mielipiteitä Yhdysvalloista tuntuu olevan niillä  jotka eivät siellä koskaan ole käyneet.

Olen käynyt Yhdysvalloissa viimeisen kuuden vuoden aikana viisi kertaa ja siksi rohkenen jotain kertoa siitä millaisia mietteitä minussa se maa herättää.

Big Sur, Pasific coast highway

Heti kärkeen pitää todeta, että yleensä ihmisen käsitys Yhdysvalloista muuttuu hänen siellä käytyään. Niin kävi minullekin. Aiemmnkin olen kirjoittanut matkoistani sinne, mutta nyt koitan hieman eri näkökulmaa tuoda esille.
Minulle on syntynyt sellainen vähän kaksijakoinen ja hämmentynyt kuva koko maasta.

Mitä tarkoitan ?

Monet nykymaailman merkittävimmät keksinnöt ovat keksitty siellä. Internet, sosiaalinen media, tietokoneet...ilman Kalifornian Piilaaksoa noiden keksiminen olisi kestänyt kauemmin.

Iso mies ja pieni puu

Noiden keksintöjen merkityksestä maailmalle voi olla montaa mieltä, mutta minua ihmetyttää aina jonottaessani Amerikassa johonkin että miten tämä kansa on saanut aikaan teknisesti niin paljon, mutta eivät osaa jonottaa.
Ehkä huvittava, mutta minusta erikoinen piirre on sikäläisten ihmisten toiminta jonottaessa. Ilmiö minkä olen siellä useasti huomannut ja ärtynyt siitä.

Mitä ihmeellistä on heidän jonottamisessa?

Santa Monican laituri

Isompien hotellien respoissa ja joidenkin kauppojen kassoilla on sellainen käytäntö, että yhdestä jonosta jonotetaan aina seuraavaksi vapautuvalle kassalle tai virkailijalle. Tässä tilanteessa amerikkalaisten oma-aloitteisuus putoaa nollaan. He eivät seuraa yhtään missä seuraava asiakaspalvelija vapautuu. Sen vuoksi työntekijöillä on kyltit joita heiluttelemalla yrittävät, usein heikolla menestyksellä, tiedottaa vapaasta asiakaspalvelijasta. Yhdessä kaupassa oli oikein laitettu yksi työntekijä jakamaan ihmisiä vapaille kassoille. Kuvittele samaa täällä! Lidlissä olisi kassojen edessä henkilö, joka näyttäisi asiakkaille missä on lyhin jono.

Tuntuisi  aika oudolle vai mitä?

Tämä ei ole mikään yksittäinen tapaus, olen samaan ilmiöön törmännyt kaikilla matkoillani sinne. Ehkä kiinnitän siihen huomiota, koska olen yliherkkä jonottamiselle ja yritän välttää sitä.

Olen yrittänyt miettiä syytä siihen miksi sikäläisiä täytyy aina ohjata aivan arkisissa asioissa, vaikka ovat saaneet aikaan teknisesti huikeita asioita kuussa käymisestä lähtien.

Facebookin pääkonttorin kyltti

Golden Gate, San Fransisco

Yosemiten kansallispuisto

Pariisi...eikyn Las Vegas

Monessa maassa käyneenä en osaa syyksi keksiä muuta kuin sen, että eri mailla onblo eri piirteet. Jostakin ne vaan kehittyvät. Meillä suomalaisilla on omat erityispiirteet kansallisella tasolla, yksilöissä on tietysti eroja. Meille esimerkiksi säännöt ovat tärkeitä, monissa maissa niitä noudatetaan soveltuvasti. Yhdysvallat koostuu nykyään monista etnisistä ryhmistä, mutta maan perustan aikanaan loivat eurooppalaiset uudisasukkaat.
Ehkä heidän perintöään on kyky luoda uutta, usko siihen, että me osaamme tämän. Sillä uskolla lienee luotu se tekniikka millä kuussa käytiin ja millä tämäkin blogi kirjoitettiin ja saatiin muille luettavaksi.


Vielä kun joku opettaisi ne jenkkijussit jonottamaan!

Oma maa mansikka, muu maa omena?

Vietin tällä viikolla muutaman päivän Walesissa, pääasiassa sen pääkaupungissa Cardiffissa. Mielenkiintoinen kokemus oli jälleen nähdä miten maailma on monin paikoin samanlainen ja samalla monella tapaa erilainen.

Itsestäänselvyys sanoisi moni. Sitähän se onkin, mutta minua aina matkalla kiehtoo tarkastella mitkä asiat tekevät tuosta maasta sen mikä se on. Jokaiselle maalle on vähän oma vivahde. Historia,  ilmasto ja monet asiat muokkaavat maasta ja sen asukkaista tietynlaisia.

Mitä siis opin Walesista?

Jokainen asioita seuraava tietää kuinka vahva aate Walesissa on nimenomaan walesilaisuus. Ymmärtääkseni heille oma kieli on symbolisesti erittäin tärkeä. Gymri, tai kuten he kutsuvat wales on kieli jolla on jokainen katukyltti yms.kirjoitettu englannin lisäksi. Kaupoissa oli ainakin isommat mainokset molemmilla kielillä. Hauskaa oli huomata kuinka jokaisella kerralla kun puhuimme gymrin kielestä he korjasivat kyseessä olevan walesin kieli.

Kansallisuustunne oli siis siellä eri luokkaa kuin täällä meillä. En ole koskaan edes innokkaimman savolaisen kuullu puhuneen Savon itsenäistymisen puolesta, tai  turkulaisen ajattelevan vakavasti Turun itsenäistymistä Suomesta.Briteissä on se ero tietysti, että sekä Wales että Skotlanti omaavat omat kielet. Se luo aivan eri tason yhtenäisyyden kuin pelkästään oma murre.

Espanja tunnetaan samasta tilanteesta. Katalonia on vaikka kuinka kauan ollut erottumasta lopullisesti emämaasta. Oma kieli sielläkin yhdistää kansaa paljon.

Kotiin palaaminen

Briteissä jonkun kerran vierailtua olen myös pannut merkille heidän mieltymyksen alkoholiin. Saavuimme Cardiffiin lauantaina noin kello 18 ja pääkatua pitkin kävellessä en voinut välttyä huomaamasta suurimman osan väkeä olevan jo ns.vauhti päällä. Ennenkuin minut joku haluaa teilata niin tiedän kyllä ettei muutama kymmenen tai sata juhlijaa kerro koko kansasta mitään, mutta tämän ilmiön olen havainnut ainostaan Brittein saarilla. Muuallakin juodaan, mutta jotenkin eri tavalla.

Erona meidän lauantaihin oli lähinnä se, että meno alkoi hyvin varhain ja kaduilla ei juurikaan näkynyt lapsia tai teinejä. Meillä lapset ja teinit ovat viikonloppuna keskustoissa. Heistä kai osa juo, mutta nykyään luulisin enemmistön tiiraavan kännykän näyttöä ja/tai etsivän Pokemoneja.

Näistä eroista voi olla montaa mieltä, mutta eroja eri maiden kulttuureissa on. Pidän sitä matkailun yhtenä suolana. Voi tutustua eri kulttuureihin ja nähdä pienen välähdyksen millaista elo on muualla.

Wales on kohteena sellainen mitä voin suositella. Cardiff on kaupunkina siisti, toimiva ja sopivan kokoinen. Aika helpolla sinne pääsee. Lontooseen myydään lentoja satasella ja lentokentältä pääsee bussilla tai vuokra-autolla eteenpäin.

Yksi matka on taas tehty ja seuraavia odotellaan. Matkailussa on nykyään se kiva puoli, että kohteita voi valita mistä tahansa. Netin kautta tietoa löytyy vaikka miten paljon ja eksymään ei pääse koska jokaisessa älylaitteessa on navigaattori.

Avaa siis tabletin näyttö, etsi sopiva kohde...maailma on vain muutaman klikkauksen päässä!

Näet itse onko se muu maa mansikka vai päärynä.

Oletko kissa vai koira ihminen?

Luullakseni kaikki minun ikäiset miehet ja moni nainenkin ovat lapsena lukeneet Aku Ankkaa. Minun mielestä ne vanhan ajan Akut olivat paljon parempia kuin nykyiset.  Yksi asia jonka niitä lukiessa panin ainakin minä merkille oli se, että kissat ja koirat luonnostaan ovat riidoissa.

Niissä perheissä joissa oli molempia tietysti tiedettiin koirien ja kissojen viihtyvän kyllä yhdessä. Mistä mahtoi Disney yhtiöt saada sellaisen ajatuksen? No, kai siellä kerrottiin myös toisenlaisia kissojen ja koirien kohtaamisia kuin riitaisia. Jostain vain minulle sellainen kuva syntyi ja jäi elävästi mieleen.

Aiemmin kirjoitin kuinka avioliiton myötä minua siunattiin myös kahdella koiralla ja kahdella kissalla. Muutaman kuukauden olen seuraillut niiden edesottamuksia. Riitaisia ne eivät ainakaan ole. Useimmiten sulassa sovussa kulkevat talossa huoneesta toiseen. Olen siis sen oppinut ettei myytti riitaisista kissoista ja koirista pidä paikkaansa.

Taavi

Otsikon kysymykseen palataksemme olen myös siihen saanut aivan uuden näkökulman. Ennen en ymmärtänyt mitä kysytään kun kysytään "Oletko kissa vai koira ihminen?". Nyt ymmärrän.  Ihmisestä kertoo jotain vastaus tuohon kysymykseen.

Tosca

Kissat ja koirat ovat hyvin erilaisia.  Sanonta "Kissa kasvattaa omistajaansa enemmän kuin omistaja sitä" tai "Koira antaa omistajalleen kaiken, omistaja sen mitä haluaa" kuvaa hyvin niiden eroja. Kissa on paljon itsenäisempi kuin koira. Se ei välitä seurustella kuin silloin kun se on jotain vailla. Tänäänkin toinen kissamme tunki syliini minun selaillessa ebayta. Se kaipasi lämmintä syliä ja silitystä. Hetken oltuaan se totesi tämän riittävän ja poistui lattialle nukkumaan. Tämä on toistunut usein.

Taiga

Mitä tekee koira? Jokainen koiran omistaja tietää ettet varmasti voi tulla ovesta niin etteivät koirat reagoi siihen. Ne ovat aina valmiina ja kaipaavat isäntänsä/emäntänsä huomiota. Eivät vain silloin kun haluavat ruokaa tai ulos. Jaksavat innostua jokaisesta kohtaamisesta niin kuin se olisi ensimmäinen tai viimeinen.

Kiteyttäisin kissan ja koiran eron lyhykäisyydessään siihen, että koira haluaa miellyttää kun taas kissa haluaa häntä miellytettävän.

Tämä ero tekee sen, että yleensä ihmiset jakautuvat kissa ja koira ihmisiin.

Minä olen koira ihminen.

Mitäköhän se kertoo minusta? 

"Tässä menee hetki...."

On muutama aihe, josta on kirjoitettu lukemattomia kertoja. Kirjoitettu aikanaan lehtiin, nykyään nettiin, välillä blogiin ja usein myös vlogiin.

Yhteen sellaiseen päätin tarttua minäkin. Nimittäin miehen ja naisen eroihin. Kyllä, jos olet lukenut tekstejäni tiedät ,että olen tätä aihetta ennenkin käsitellyt. Jatka silti lukemista, nyt on uutta kerrottavaa.

Avioiduin alkuvuodesta ja minun onnekseni rakas vaimoni pitää myös matkailusta. Muutaman reissun olemme jo ehtineet tehdä. Häämatkakin suuntautui Madridiin, jossa vietimme oikein miellyttävän viikonlopun. Lisäksi olemme talven aikana piipahtaneet Tukholmassa, Tallinnassa ja Berliinissä. Loppuvuodeksi on muutama muu kohde jo varattu.

Täytyy sanoa kyllä, että on naisen kanssa varsin erilaista matkustaa kuin kaverin tai oman pojan kanssa. Erilaisuus lähtee jo matkan suunnittelusta. Siinä oli hieman opettelua. Tukholman ristelylle olin totutusti ottamassa perinteistä neljän hengen hyttiä kerrosvuoteineen. Varaus oli jo maksuvaiheessa vaimon sanoessa "Tietenkään me emme missään kerrossängyssä matkusta". "Sehän on selvä" sanoin ja klikkasin "peru varaus" kohtaa ja aloin etsimään parempaa hyttiä.

Matkan ostamisen jälkeen tulee seuraava tilanne mitä ei miehen kanssa matkustaessa tule. Osa jo arvaakin mistä on kyse. "Kauhea stressi! En tiedä mitä otan mukaani ja ei minulla kyllä mitään sopivia vaatteita olekaan". Tilanne joka huvittaa jokaista aviomiestä. Naiselle tilanne on täyttä totta.  Asiaan ei vaikuta mitenkään se ettei maailmassa liene montaa naista kenen vaatekaapista ei löydy mitään päällepantavaa.

Itse reissun päällä eroavaisuudet jatkuvat. Hotellihuoneesta ulos lähteminen ei käykään kuin miesporukalla. Silloin riittää vain takin ja kenkien päälle laittaminen jonka jälkeen ollaan valmiita. Meilläkin Berliinissä kävi juuri tämä tyypillinen tilanne. Kysyin vaimolta "Lähdetäänkö katsomaan kaupunkia?" "Lähdetään vaan" Olin jo lähes ovella, kun hän jatkoi "Pitää vähän meikata ". Silloin käännyin takaisin ja sanoin "Eihän tässä kiire ole, otan vielä yhden oluen odotellessani ".

Naiset kiinittävät myös huomionsa eri asioihin. "Tämä kaupunki on ruma" sanoi vaimoni Berliinistä. Katselin tarkemmin ympärilleni ja totesin saman. Asia mihin en ollut kiinnittänyt mitään huomiota aiemmilla vierailuilla tuohon kaupunkiin.

On se kuitenkin melko mukavaa matkustaa vaimon kanssa. Kauniiden kaupunkien kaduilla käsi kädessä kulkeminen ja se, että hotellihuoneelle on muutakin käyttöä kuin nukkuminen tekee matkasta erilaisen ja mielyttävämmän.

Hienoja matkoja olen tehnyt poikani ja monien ystävieni kanssa. Nyt vaimon kanssa matkustaessa matkailuun tulee aivan uusia sävyjä.

Ehkä niitä vaaleanpunaisia.

"Taiga on isin vauva"

Otsikon lause tiivistää viimeisen kuukauden tapahtumat yhteen. Otsikko olisi voinut olla myös esimerkiksi "Elämä voi muuttua" , tai "Oppii se vanhakin uutta".
Elämäni on näet muuttunut melko paljon tässä alkuvuoden aikana.

Menin naimisiin tammikuun lopulla ja sain vaimon lisäksi elämääni monia uusia asioita. Asioita joita en koskaan uskonut elämääni tulevan.

Taustaksi voin kertoa, että olen ollut tunnettu penseydestäni lemmikkieläimiä kohtaan. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka kiintyvät eläimiin. Minusta eläimet kuuluvat luontoon ja niitä ihaillaan korkeintaan eläintarhassa.

Tiesin toki tulevalla vaimollani olevan lemmikkejä ja kieltämättä ensikokemus niistä ei ollut miellyttävä. Ensimmäisenä koira nimittäin näykkäisi minua jalasta. Ajattelin ettei tuo montaa kertaa kyllä minua näyki.

Huonosti siis alkoi tutustuminen. Naimisiin menemisen jälkeen muutimme yhteen ja koirat sekä kissat olivat yhtäkkiä osa päivittäistä elämää. Kuvittelin etten niitä juuri arjessa huomio, meninhän naimisiin vaimon kanssa, en eläinten.
Ensimmäisenä aamuna silti lähdin koirien kansss lenkille. Minulle aika uusi kokemus jossa huomasin sanonnan suomalaisista tuppisuista koskevan vain niitä joilla ei ole koiria.  Koiran kanssa kävellessä yllättävän monella on sanottavaa.

Pikkuhiljaa alkoi yhteys löytyä ja koirien rapsuttaminen tuli osaksi päivärutiinia. Jännää oli huomata kuinka kaksi koiraa ovat erilaisia. Koiristamme toinen on selvästi kiintyneempi vaimooni ja toinen minuun. Aamulla herättyämme koirat tulevat yleensä sängymme molemmin puolin. Pimeässäkin tiedän kumpi koira on minun puolella. Aamulla siis pitää ensimmäisenä rapsuttaa koiraa. En olisi joku aika sitten uskonut ikinä niin tekeväni.
Muutos eläinvihaajasta tähän on ollut itseänikin hämmentävä. Olen huomannut puhuvani koirille kuin vauvoille. "Nyt lähdetään isin kanssa lenkille".
Kahden yön matkalla sanoin jo toisena päivänä vaimolle "Mulla on Taigaa ikävä". Hän pyöritteli päätään.

Vanha Veikkauksen mainoslause sanoi "Elämä voi muuttua". Se pitää paikkansa.
Ei siihen tarvita kuin lottovoitto vaimon muodossa ja hänen lemmikkinsä.

Minä muutuin enkä suinkaan huonompaan suuntaan.

"Se on sellainen se meidän isäntä"

Meillä miehillä ei ole nykyään helppoa. Kuolemme naisia nuorempina ja kärsimme enemmän sairauksista. Tienaamme sentään naisia enemmän. Ehkä se on oikein, koska emme elä yhtä kauan kuin he. Eikä siinä vielä kaikki. Meitä kuulemma vähätellään vielä parisuhteessakin. Joudumme laulamaan vähän samoilla sanoilla kuin Pekka Ruuska aikoinaan : "En tahdo olla niitä joiden täytyi lähteä jo huonon pukeutumisenkin tähden".

Esimerkkejä vähättelystä on helppo keksiä. Eiköhän jokainen naisen kanssa elänyt siihen ole törmännyt. Kuulin kerran yhden aviomiehen kertovan kuinka hän ei voinut ostaa kanervia työmatkallaan vaan piti hakea vaimo kotoa niitä valitsemaan. "Et sinä niitä kuitenkaan osaisi valita! " Samanlaisia rehuja ne ovat kaikki, ei niiden valinta voi olla kovin vaikeaa. Sama mies myös kertoi tuskastuneensa kuinka vaikea on olla romanttinen, kun aina vaimolle kukkia viedessään saa kuulla saman lauseen : "Mikä nyt on? Oletko taas vaihtamassa autoa?" Tosin kysyin, että liittyykö se kukkien ostaminen usein auton vaihtoon. "No, kyllä se vähän niin on" hän vastasi.

Uskon sen vähättelyn olevan yleensä juuri tuonkaltaista. Pientä piikittelyä jota kaikissa suhteissa harrastetaan. Nykyisin kyllä naiset ovat vahvoja ja ei ole harvinaista parisuhteessa naisen olevan muutakin kuin tasavertoinen kumppani. Pahimmillaan se johtaa vallan väärin käyttämiseen. Miehen on vaikea myöntää olevansa alistettuna suhteessa. Miesporukoissa edelleen arvostetaan tosi miehiä, jotka ovat herroja kotonaan. Ei siinä voi myöntää, että oikeasti vaimo määrää meillä kaikesta.

Ironista silti, että moni nainen arvostaa vahvoja miehiä. "Kyllä miehen pitää olla sentään mies eikä mikään Mikki Hiiri" lauseen olen kuullut usein. Tämä tekee miehenä olemisen vaikeaksi. Pitäisi osaa kirjoittaa kauniita runoja tyyliin "Hiustesi hulmuaminen on kuin elokuinen pelto...kuulas ja kaunis" ja samalla toisella kädellä korjata Sierran virranjakaja. Molempiin harva mies pystyy. Siinä monesti me miehet teemme virheen kun yritämme lähteä itseämme muuttamaan. Jotain särmiä voi saada hiottua, mutta ei puukalikasta saa timanttia mitenkään. Hienon puuveistoksen siitä saa tehtyä.

Täytyy vaan löytää sellainen ihminen jolle kelpaat sellaisena kuin olet.  Anne Kukkohovi twiittasi rakkaudesta viisaasti "Rakkaus on toisen ihmisen täydellistä hyväksyntää". Se on minusta loistavasti sanottu. Silloin olet rakastunut kun sinulla on ihminen lähelläsi jolle voit sanoa "Kulta, en ole täydellinen, mutta olen sinun" ja hän ymmärtää mitä sanot.

Sellaisesta miehestä vaimokin voi sanoa ylpeänä : "Se on sellainen se meidän isäntä"