"Ei mennyt ihan kuin Strömsössä!"

Matkoista kertoessa yksi vallitseva piirre on positiivisuus. Se tarkoittaa sitä, että tapana on kertoa vain hyviä matkamuistoja. Vähän sama kuin lomakuvissa. Aika harva kuvaa sadepäiviä tai ainakaan näyttää niitä muille.
Miksi niin on?
Aloin pohtimaan asiaa ja huomasin itsekin sortuneeni samaan. Jaan Facebookissa onnistuneet ja kauniit kuvat, tässä blogissa levitän matkailun ilosanomaa ja kerron matkoista toisille aina vaan hyviä kokemuksia.
Onko syynä kovat odotukset matkoista? Haluammeko niin kipeästi matkojen onnistuvan, että vaikka väkisinkin kerromme niistä hyviä asioita?
Tosiasia on kuitenkin, että jokainen matka ei voi olla täydellisen onnistunut. Aika paljon vaikuttaa myös se miten matkaan suhtautuu. Enemmän matkustaessa tulee väistämättä eteen matkoja joilla ei kaikki mene kuin siellä kuuluisassa kylässä lähellä Vaasaa. Kerron nyt muutamia sellaisia kokemuksia.

Joskus miltei 15 vuotta sitten lähdin hyvän kaverini kanssa hetken mielijohteesta Kosille. Tein sen tyyppivirheen, että en kysynyt etukäteen miten hän lomaansa viettää. Käsityksemme lomanvietosta olivat täysin erilaisia. Hän halusi lähteä heti aamulla rannalle ja maata siellä auringonlaskuun saakka. Minä joka en ole lainkaan rantaihminen en viihtinyt yhtään sillä matkalla.

Toinen tapaus. Poikani ollessa pienempi olimme Italiassa Gardassa. Kiva reissu muuten, mutta poikani sairastui vakavasti kesken matkan. Oli melko haastavaa koittaa keskellä yötä keksiä mitä tehdään, koska hotellin yörespa ei osannut soittaa ambulanssia. Lopulta se tuli ja poika pääsi ammattimaiseen hoitoon. Täytyy muuten kehua Italian julkista terveydenhuoltoa. Keskellä yötä poika laitettiin heti tippaan, tutkittiin ja jopa hälytettiin lisää henkilökuntaa paikalle tekemään tutkimuksia. Edes yhteisen kielen puuttuminen ei ollut ongelma. Siltikin kaksi päivää vietettynä Veronan sairaalassa vei tuolta matkalta hohdon.

Dodge Avanger näki Floridan teitä viime helmikuussa

Vielä kolmas tapaus. Se kuuluu osastoon "Älä ole ahne". Automatkoissa tulee helposti innostuttua niin, että suunnittelee niin laajan matkan ettei siitä selviä muuten kuin ajamalla aamusta iltaan. Mikä siitä on tuloksena? Matkalta ei jää mieleen muuta kuin auton tuulilasi. Viime Jenkkireissulla tuli hieman tähän syyllistyttyä. Mukava matka, mutta ei kannata koittaa nähdä liikaa kahden viikon aikana. Ajaminen Amerikassa on helppoa, liikenne sujuu, tiet on hyviä ja vuokra-autot uusia, mutta on säilytettävä maltti.

Kaikki matkat eivät siis ole täydellisiä, mutta onko elämä koskaan? Ei matkoja ainakaan sen takia kannata jättää tekemättä, että ne saattavat joskus epäonnistua.
Enemmän ne kuitenkin onnistuvat kuin epäonnistuvat!

Muistatko ensimmäisen etelänmatkasi?

Meille suomalaisille matkä lämpimään on merkinnyt aina matkaa etelään. Siksi käsite "etelänmatka" merkitsee meille aina lomamatkaa johonkin lämpimään, yleensä Välimeren alueelle tai Kanariansaarille. Huvittavaa, että esimerkiksi australialaiset lähtiessään talvea pakoon matkustavat pohjoiseen, siksi Balia toisinaan kutsutaan heidän Mallorcakseen.
Suurimittainen seuramatkailu alkoi Suomessa 60-luvulla. Kalevi Keihäsen Keihäsmatkat kuljettivat suomalaisia Espanjaan. Tuolta ajalta lienee syntyneet mielikuvat suomalaisesta seuramatkailusta jossa alkoholin liikakäyttö oli lomanviettoa parhaimmillaan. Tuskin nyt silloinkaan kaikki juoneet itseään umpitunneliin jo koneessa, mutta yleistä se ilmeisesti oli. Noissa koneissahan myytiin aitoa "pontikkaa" nimellä "Kihniön kipakka". Se oli tosiasiassa espanjalaista halpaa vodkaa, mutta varmasti sekin meni päähän.
Suurimmalle osalle ns.suuria ikäluokkia ensimmäiset etelänmatka kokemukset ovat syntyneet noina aikoina, aloittivathan silloin monet edelleen toiminnassa olevat seuramatkatoimistot, esimerkiksi Aurinkomatkat.
Meille vähän nuoremmille etelänmatkailu tuli ehkä tutuksi 70 ja 80-luvuilla, silloinhan alkoi jokatalvinen Kanarianmatka olla jo monen perheen arkea. Ei tosin minun perheeni ja lapsena olin aina kateellinen luokkatovereille ja muille heidän kertoessaan kuinka he ovat lähdössä "Playa del Inglesiin","Puerto Ricoon" jne. Ne tuntuivat joltakin aivan mahdottoman hienoille paikoille. Muistan hyvin kuinka eräs luokkatoverini kertoi kävelleensä Inglesin hiekkadyyneillä ja ostaneensa jokaisesta siellä olevasta kioskista limsan. Kateellisena mietin miten mahtavaa tuollaista olisi kokea!
Mutta teemaan, muistan hyvin ensimmäisen etelänmatkani. Matkustin vuonna 1991 Turkin Alanyaan isoäitini ja parin tuttavaperheen kanssa. Se oli jännä kokemus, lensimme oikein laajarunkokoneella ja siihen aikaan Finnairilla oli drinkkilista ja muistan tilanneeni lentoemännältä "Manhattanin". En tiedä mitä se oli, mutta hienon punaisen drinkin appelsiininviipaleella sain eteeni. Siinä iässä (17v) ei oikein eri alkoholit olleet vielä tuttuja, mutta jotenkin aikuiselta se hetki tuntui. Matka Alanyaan oli ihan mukava, järjestimme vähän omaa ohjelmaa siellä ja tutustuimme kaupunkiin. Ostin jopa katukauppiaalta ylihintaisen "Ranta Rolexin".
Siitä se matkailu lähti, vuonna 1992 tein ensimmäisen omatoimimatkan Espanjaan ja loppupuolella 90-lukua useita matkoja Välimerelle ja Kanariansaarille.

Kanariansaariin minulle on syntynyt jonkinlainen viha/rakkaus-suhde. Niin monta kertaa siellä olen käynyt, että vieläkin muistelen lämmöllä matkoja sinne. Toisaalta en pidä enää nykyään mistään seuramatkailun lieveilmiöistä kuten pitkistä jonoista lähtöselvitykseen, hotellien sisäänkirjautumiseen ja yli-innokkaista matkakumppaneista jotka haluavat väkisin jutella.

Maisemaa Andorrasta

Uskoisin viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana syntyneille matkailun olevan aika itsestäänselvyys, jota rajoittaa korkeintaan kasvava ympäristötietoisuus. Vanhempia pienten lasten kanssa lomailemassa näkyy missä päin maailmaa tahansa, ei ole lainkaan harvinaista, että perhe tekee useita ulkomaanmatkoja vuosittain. Näille nuorille tuskin syntyy kateutta Kanarian matkalle lähtijöitä kohtaan.

Matkailusta tulee helposti huume, jota on saatava aina lisää. Avioeron jälkeen taloustilanteeni heikkeni hieman ja mietin etten varmaankaan koskaan enää voi matkustaa. Pidin tärkeänä antaa pojalleni mahdollisuuden nähdä maailmaa matkailun kautta. Osittain sen vuoksi hankin lisätyön jolla suunnittelin maksavani tulevia matkoja. Aikani tehtyäni työtä pystyin varaamaan meille matkan Kanariansaarten Puerto Ricoon. Odotimme matkaa molemmat ja sitten vihdoin lähtöpäivä tuli ja pääsimme matkaan. Kuuden tunnin lento alkoi olla lopuillaan, kapteeni ilmoitti laskeutumisen alkavan. Kiinnitin turvavyön ja katsoin vieressä istuvaa poikaani. Käänsin katseeni ikkunasta näkyvään Las Palmasin lentokenttään.
Minä itkin.

Mistä bloggari kirjoittaa aiheiden loppuessa?

Jokaiselle paljon kirjoittavalle syntyy aika ajoin tilanne jossa pitäisi kirjoittaa jotain, mutta ei tule mieleen mitään aihetta. Työkseen kirjoittavalle tilanne voi olla haastava, näin huvikseen kirjoittavalle ei ehkä niinkään haastava. Korkeintaan turhauttava.
Mistä aihe sitten silloin, kun mieleen ei tule mitään?
Silloin pitää palata aiheeseen josta löytyy aina kirjoitettavaa. Mikä se on? Naisten ja miesten erot!

Pelkkä aihe herättää monelle vahvoja mielipiteitä ja ne jotka minut tuntevat paremmin tietävät tämän aiheen olevan minulle rakas. Olen jopa kuullut väitteitä että olisin sovinisti.
Wikipedia määrittelee sovinismin mm.näin: "Englannin kielen mallin mukaan sovinismi on alkanut 1960-luvulta lähtien tarkoittaa suomen kielessä lähinnä sukupuolikiihkoilua, ja nimitystä sovinismi tai sovinismi ilman sen kummempia etuliitteitä on käytetty haukkumasanana miesten ylivaltaa kannattavasta aatteesta."
Tuon määritelmän mukaan en ole lähimainkaan sovinisti, en kannata miesten ylivaltaa. Usein vaan puhe naisten ja miesten eroista tulkitaan sovinismiksi josta ei ole lainkaan kyse.

Miten ihmessä muuten tämä aihe liittyy matkailuun, jota tässä blogissani olen luvannut käsitellä? Miesten ja naisten erot näkyvät matkailun alalla aika selkeästi. Olen aiemminkin tätä teemaa käsitellyt. Jo matkalle lähteminen on naiselle eri asia kuin miehelle. Siinä missä miehelle riittää lomamatkalle muutama puhdas vaatekerta nainen tarvitsee vähintään matkalaukullisen erilaisia vaatteita, koska eihän sitä etukäteen voi tietää mitä reissulla tarvitsee.
 Varsinaisella matkalla naisen on kertakaikkiaan pakko kierrellä edes vähän kauppoja. Miehen on silloin turha kysyä "Mitä etsit?" Vastauksena on yleensä tuhahdus "Mistä minä sen voin etukäteen tietää mitä löytyy?"
Naisen kanssa matkustaessa pitää siis muistaa, että nyt ollaan naisen kanssa matkalla ja ottaa se huomioon.

Osaa ne miehetkin shoppailla (kolmen miehen ostokset Las Vegasissa)

Ollaan sitten vaikka kuinka tasa-arvoisia niin miesten ja naisten eroja se ei poista....ja kuten olen ennenkin kirjoittanut: "Eläköön se pieni ero!"