Hipsteri Punavuoresta vai juntti Kälviältä?

Vaalien jälkeen Suomessa puhuttiin paljon sitä onko maa jakautunut kahtia. Näyttelijä Krista Kososen kommentti "En tunne yhtään perussuomalaista" herätti kovan kohun siitä kuinka helsinkiläishipsterit elävät kuplassa ymmärtämättä mitä muualla maassa tapahtuu.

Jälkeenpäin hän kyllä selitteli tarkoittaneensa  lausuntonsa ironiseksi ja omaa kapeakatseisuuttaan kritisoivaksi.

Niin tai näin, joka tapauksessa keskustelu aiheesta tuntuu huvittavalta. Ensinnäkin mitä väliä jonkun näyttelijän mielipiteellä edes pitäisi olla ja toiseksi on aivan selvä, että Suomi kuten Ruotsi, Kolumbia, Saksa, Indonesia jne ovat jakautuneet kahtia tai vielä usempaan osaan. On maa mikä tahansa niin tilanne on sama: kaupunkien asukkaat ovat erilaisia kuin maalla asuvat.

Maailmanlaajuinen ilmiö on myös se, että kaupunkilaiset suhtautuvat maalaisiin välillä alentuvasti ja samoin tekevät maalaiset kaupunkilaisiin nähden.  Meillä puhutaan "landepaukuista" ja "hipstereistä", Amerikassa puhutaan "hillybillyistä". Erilaisia maalaiset ja kaupunkilaiset ovat, sitä ei käy kieltäminen. Ongelma tulee vasta silloin kun jommatkummat alkavat pitää itseään toisia parempina. Tai silloin jos joku yrittää esittää olevansa jotain mitä ei olekaan. Taannoin sketsisarjassa tälle asialle naurettiin, kun hipsteri "Jäbäleissonin" paljastettiin olevan oikeasti kotoisin Keravalta eikä Punavuoresta. Häntä järkytti asian paljastuminen. Hyvää huumoria minusta. Usein kovimpia stadilaisia ovat sinne muualta muuttaneet. He tosin paljastuvat nopeasti kun heiltä kysyy "Mistä olet kotoisin?" vastaamalla siihen "Mie oon Stadista".

Ikuinen kaupunki Rooma

Erilaisuutta meissä ihmisissä aina on ja hyvä niin. Ei Suomi kuitenkaan niin valtavan erilainen ole. Maalaisella ja kaupunkilaisella on enemmän yhdistäviä tekijöitä kuin erottavia. Olen tämän oppinut hyvin ystävystymällä yhden tämmöisen parjatun Punavuorelaisen kanssa. Hän on oikein perinteinen etelähelsinkiläinen ja taitaa puhua englantia suomea paremmin. Useita iltoja hänen keittiön pöydän ääressä istuessa ja keskustellessa olen havainnut meillä olevan monia yhteisiä piirteitä. Olemmepa istuneet joskus Koffin puistossa muiden hipstereiden kanssa nauttien kesäillasta.  Hyvin sinne joukkoon on mahtunut köyhä postimies Lohjaltakin.

Ennakkoluulot ovat meitä eniten jakavia asioita eivätkä todelliset erot. Yleensä me pelkäämme tai ainakin epäilemme sitä mitä emme tunne. Varkaitakin pelkäämme enemmän ulkomailla kuin kotimaassa. Maassa kuin maassa on rikollisia, niin täällä kuin muualla. Turistina joutuu rikoksen uhriksi helpommin kuin paikallinen. Niin se on meilläkin. Emme pitäisi lainkaan jos joku turisti kertoisi kaikkien suomalaisten olevan varkaita jos hän joutuu taskuvarkaan uhriksi Kauppatorilla. Ei kannata siksi tuomita kaikkia espanjalaisia varkaiksi jos joutuu taskuvarkaan uhriksi Kanarialla.

Joten ollaan ihmisiksi ja pidetään muitakin ihmisinä, ei mustina, ei valkoisina, ei maalaisina eikä kaupunkilaisina.

Pelkästään ihmisinä

"En ole enää teinipoika"

Aloitan arvoituksella. Mitä haluaa ensin lisää ja kohta vähemmän?

Vastaus on selvä: ikää.

Joskus viisitoista vuotiaana surin sitä kuinka ikää on liian vähän ja vuodet eivät kulu mitenkään. Jotkut odottavat siinä iässä ravintolaan ja Alkoon pääsemistä. Minä en niitä juurikaan odottanut. Tosin kävin heti 18 täytettyäni Lohjan vanhassa Alkossa, kirjaimellisessa "pitkäripaisessa" ostamassa pullon Elyseetä. Hävettää myöntää, että sellaiseen olen sortunut. Puolustukseni mainitsen, että ostin sen alaikäiselle ystävälleni. Huono puolustus se olisi ellei totuus ole se, että hän antoi sen vanhemmilleen hääpäivälahjaksi. 

Olen tuonkin jälkeen jonkun kerran Alkossa käynyt.

Viimeisin Toyotani, järjestysnumero 8.

 Takaisin asiaan: Odotin täysi-ikäisyyttä eniten ajokortin takia. Autolla ajamisesta haaveilin monta pitkää vuotta. Tein määrätietoisia järjestelyjä sen mahdollistamiseksi. Säästin pienestä palkastani vuodessa huomattavan summan ja vanhempien avulla sain pankista lainaa. Korko oli muuten lähes 20%, aika oli toinen. Mummuni maksoi minulle ajokortin ja niin sitten, itseasiassa tasan 24 vuotta sitten 4.4.1991, minulla oli ajokortti taskussa ja puoli vuotta vanha Toyota Corolla 1,3 XSI pihalla. Mainitsen vielä, että siinä oli yhden levyn cd-soitin. Monella 18 vuotiaalla oli silloin c-kasettisoitin.

Silloin iän karttumista piti hyvänä ja odotettavana asiana.

Toisin on nyt. En väitä, että juuri 42 täyttäneenä olen vanha. Nyt vaan iän karttuminen tuo eteen enemmän huonoja kuin hyviä asioita. Onneksi olen saanut olla melko terveenä. En ole juuri flunssaa pahempaa vaivaa saanut. Johtuu epäilemättä hyvistä elintavoista. Jotain muutoksia kuitenkin huomaa.  Ne samat raput joissa on jakanut postia  25 vuotta vaikuttavat olevan nykyään huonommin valaistut, lääkäriin mennessä epäilee mahtaako tuo olla oikeasti lääkäri koska näyttää ihan teinille, alkaa olla sitä mieltä ettei ajokorttia saisi myöntää alle 25 vuotiaille, parturi ei enää joudu ohentamaan hiuksia jne

Edellä mainitut asiat ovat vähän humoristisiksi tarkoitettuja, mutta on monia vähemmän hauskoja asioita joiden vuoksi ei haluaisi ikää enää karttuvan. Ikääntyminen tarkoittaa sitä, että myös läheiset ikääntyvät. Siitä seuraa uusia haasteita. Omat vanhemmat ja isovanhemmat ikääntyvät ja saattavat tarvita tukea eri tavoin. Eivät välttämättä hoitoa, mutta käytännön apua esimerkiksi viranomaisten kanssa asiointiin. Se on muuten nykyään monimutkaista. Hakemusten ja muiden täyttäminen ei ole yksinkertaista. Puhumattakaan asioinnista netin kautta. Se on monelle ikääntyneelle tekemätön paikka. Perheet ovat nykyisin pienempiä ja siksi meitä lapsenlapsia tarvitaan usein tukemaan isovanhempia tai muita sukulaisia. 

Niin, ikää haluaa nuorena lisää ja sen jälkeen kun ikää on tullut sitä haluaa vähemmän. Valittaa ei silti kannata, oli ikä mikä tahansa niin siitä voi löytää hyviä puolia.

Varoittihan jo Kuningas Salomokin lähes 3000 vuotta sitten: "Älä kysele, miksi asiat ennen olivat paremmin kuin nyt, sillä et sinä viisauttasi sitä kysy."