Yksinäisen tähden osavaltio

Suomalaisen talven tummuus ja kosteus ovat minulle raskaita. Siksi olen lähes joka talvi käynyt jossakin missä aurinko paistaa ja lämpöä riittää muuallakin kuin saunassa.

Tänä vuonna matka suuntautui Yhdysvaltojen Texasiin. Reilu viikko sitten palasin sieltä ja muutamia tunnelmia kertoilen sieltä. Texas on suuri osavaltio jonka kaikki tuntevat jollakin tapaa. "Dallas" tv-sarja, öljy, rodeo, tex-mex ruoka ovat joitakin niistä asioita joista kyseinen osavaltio tunnetaan. Täällä meillä Texas on epäilemättä Floridan ja Kalifornian ohella parhaiten tunnettu osavaltio.

Lentokentälle saavuttuamme totesin tulleeni Jenkkeihin. Maassa on ihan oma tunnelma ja tietty vanhanaikaisuus näkyy monin tavoin. Esineiden ja rakennusten muotokieli ei ole niin modernia kuin täällä meillä on. Mutta maassa maan tavalla.

Minua aina huvittaa se kuinka isänmaallisia amerikkalaiset ovat. Liput liehuvat joka puolella ja keskustellessa paikallisten kanssa heistä huokuu rakkaus maahansa. Pari kyseli meiltä mitä pidämme Texasista. Vastasin viihtyneeni ja huomanneen kuinka he rakastavat maataan. Myönsivät aivan vilpittömästi niin olevan. "Kyllä, me rakastamme tätä maata" oli usein kuultu vastaus. Suomalaisittain tuntuisi vähän suurelta sanoa rakastavansa tätä maata. Emme käytä niin suuria sanoja helposti.

Kokonaisuutena Texas jäi mieleen leppoisana osavaltiona. Ihmiset ovat vähän rennompia ja "maalaisempia" kuin vaikkapa Kaliforniassa. Jos nyt miljoonakaupungissa asuvia ihmisiä voi sanoa maalaisiksi.

Hyvin amerikkalaista: vohvelia kertakäyttölautaselta

Texasin historia on mielenkiintoinen.  Se on ollut jopa 1800-luvulla hetken aikaa oma valtio. Ehti jopa avata muutamia suurlähetystöjä,  esimerkiksi Pariisiin. Historiasta johtuen paikalliset usein kuvailivat olevansa erittäin itsenäisiä. Heille Texas tulee ensimmäisenä,  vasta sen jälkeen Yhdysvallat.

Nähtävää ja koettavaa siellä riittää. Jenkkiläiseen tapaan museot ja muut kohteet ovat laadukkaita ja hyvin tehtyjä. Siitä piirteestä, pidän niin Texasissa kuin muuallakin Yhdysvalloissa, että homma aina toimii. Autolle saa helposti paikan ja kohde on suunniteltu hyvin ja toimivaksi. Kohteita riittää myös moneen makuun. Jos kiinnostaa urheilu niin sitä voi seurata huipputasolla lähes lajissa kuin lajissa. Kävimme esimerkiksi NHL ottelussa. Taso on pelissä korkealla ja show siellä osataan tehdä. Lippujen hinnatkin ovat kohtuullisia kun vaan tietää mistä liput kannattaa ostaa. Toisaalta mikäli kiinnostaa historia niin voi käydä erilaisissa museoissa. Me kävimme kahdessa. Molemmat olivat presidenteille omistettuja. Kokemus se oli sekin. En suosittele muille kuin aiheesta kiinnostuneille.

Golffin pelaajille suosittelen ottamaan mailat mukaan. Reittilennolle ne saa usein viedä ilmaiseksi ja pelaaminen on Texasissa edullista. Maksoin 15$ kierroksesta, sisälsi myös auton. Kenttien taso vaihtelee ja ainakin talvikaudella kunto oli lähinnä välttävä. Golf ei ole Yhdysvalloissa mitenkään elitistinen laji. Pelaaminen on suosittua ja ainakin arkena kentillä oli hyvin tilaa. Putti ei tosin sielläkään kulkenut.

Jos olet suunnitellut matkaa Jenkkeihin niin pidä Texas mielessäsi. Minusta se on mukava osa Jenkkejä ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Pelkästään sikäläisten  eritasoliittymien näkeminen on kokemus.

Mutta kun minä rakastuin....

Maailma tuntee suuria rakkaustarinoita miljoonia. Niitä on kerrottu sukupolvesta toiseen ja osa niistä on keksittyjä ja osa tosia. Jotkut niistä ovat traagisia, kuten Dianan ja Toddin rakkaus tai fiktiivinen Romeon ja Julian rakkaus.

Lauluntekijät kilpailevat kuka osaa rakkaudesta kirjoittaa kauniimmin. Välillä rakkauden kuvaukset naurattavat meitä korniudellaan. "Kohtasin sinut yössä, olit lämmin hetken" tyyliset riimit ovat enemmän huvittavia kuin tunteellisia.
Sitähän rakkaus on. Välillä kornia ja välillä itkettävää.

Meistä jokainen joka on rakastanut tietää mitä rakkaus on. Sitä ei tarvitse hokemalla kysyä kuin ysäriklassikossa.
Muistatko vielä miltä tuntui rakastua ensi kertaa? Suloinen tunne joka kutitti, mutta sitä ei halunnut raapia? Luulit sairastuneesi mutta et halunnut parantua?

Alkuun rakastuminen on vähän kömpelöä. Ei oikein tiedä mitä pitää tehdä eikä oikein tiedä keltä kysyä. Niin kävi minullekin. Tapasin rakkaani kuusitoistavuotiaana tietämättä silloin että olisimme yhtä vielä neljännesvuosisadan jälkeen.
Muistan ne ensimmäiset hapuilevat otteet joita piti ottaa. Ei ollut kokemusta miten tässä nyt pitäisi olla. Joku vähän opasti, että näin kannattaa tehdä.
Aikanaan sen oppi, tuli varmuutta ja ymmärsi, että minähän rakastan tätä. Varsinkin niitä hetkiä olin rakkaani kanssa kahden ja saimme keskittyä vain toisiimme. Ne olivat huikeita hetkiä!
Neljännesvuosisataan mahtuu myös huonoja hetkiä. Mikään rakkaus ei ole aina täydellinen. Monta kertaa olen suuttunut rakkaalleni ja todennut ettei tästä tule mitään. Parempi erota kuin olla yhdessä!
Silti eroa ei tullut. "Ei se vaihtamalla parane" sanontaa käytetään kai näissä yhteyksissä.
Aivan viime vuosina minun ja rakkaani suhteeseen ovat vaikuttaneet paineet joita tulevat ulkopuolelta.  Sellainen paine on mille tahansa suhteella suuri riski. Meidän suhteelle on alettu asettaa ehtoja muualta, ns.Helsingin herrat ja rouvat neuvottelevat meistä. Se kammoksuttaa minua. Eihän tämä suhde muille kuulu!

Näitä asioita mietin kun olimme rakkaani kanssa kahden niissä samoissa maisemissa missä tapasimme vuonna 1989 heinäkuussa. Olimme yhtä rakastuneita edelleen. Vuodet ovat meitä muuttaneet, niinhän siinä käy. Hän on pienentynyt ja minä suurentunut, mutta silti olemme yhdessä. Mietin, että meitä ei saa ketkään erottaa! Meidän suhde on meidän ja antakaa sen niin olla!

Rakkaani on siis postin jakaminen ja minä olen sekaisin.