28.1.2016 15:00

Historian virrassa joillekin päivämäärille syntyy merkitys minkä ansiosta ne muistetaan tai miksi niistä tulee tietty asia mieleen. 9.11 on lähes käsite. Hyvä esimerkki päiväyksestä jolla on erityinen merkitys. Toinen vastaava, tänä vuonna ajankohtainen, on 6.12.1917. Päivä jonka lähes jokainen suomalainen tunnistaa, olipa sitten isänmaallinen tai ei.

Minulle otsikossa mainittu päivämäärä ja kellonaika on hyvin merkittävä. Teille tätä lukeville sillä tuskin on mitään merkitystä. Lähes kaikille se hetki oli vain yksi tammikuisen torstai iltapäivän hetki, jota ei enää muista. Minä muistan kyseisen päivän hyvin ja erityisesti tuon iltapäivän hetken.

Sillä hetkellä sanoimme vaimoni kanssa toisillemme yhden sanan jolla on valtava merkitys. "Tahdon" on vain kuusikirjaiminen sana, mutta jokaiselle sen sanoneelle se on paljon muutakin. Sen sanan merkitystä ei aina oikein tajuakaan.

Mitä siinä oikein tahdotaan?

Siinähän tahdotaan ottaa toinen puolisokseen. Se ei ole mikään ihan pikkujuttu. Minä ainakin koen sen sanan sanomisen sitouttavan minua hyvin paljon. Sitoutuminen toiseen ihmiseen, hänen puutteista ja virheistään huolimatta, on suuri asia. Olen aina miettinyt, että aviopuolisoiden tärkein ominaisuus on hyväksyä toisensa nimenomaan puutteiden takia eikä ajatella toisen olevan virheetön.

Rakastuminen on huikea ,suorastaan sykähdyttävä, tunne. Avioliitossa täytyy toista rakastaa, ilman rakkautta suhdetta ei synny. Alkuhuuma liitossa saattaa huikaista. Siinä hetkessä tuntuu ettei meitä koskaan voi kohdata mitkään vaikeudet.

En oman avioliittoni puolia lähde kovin tarkkaan kääntelemään nyt, mutta totean vaan etten ihan allekirjoita sanontaa "En päivääkään vaihtaisi pois". Rehellisesti vastaavista tuskin sellaista paria löytyykään joka ajattelee ettei päivääkään vaihtaisi pois. Keskustelin erään vuosikymmeniä naimisissa olleen miehen kanssa ja kysyin häneltä, että vaihtaisitko päivääkään pois? Hän mietti hetken ja naurahti "No, ei se ihan niin ole." ja jatkoi pienen tauon jälkeen "Mutta vanhemmiten niitä päiviä tulee vähemmän minkä haluaisi vaihtaa."

Noissa sanoissa piilee minusta suuri totuus. Avioliitto on kahden ihmisen sopeutumista toisiinsa ja ei se aina ole helppoa. Varsinkin toiseen avioliiton tai myöhemmällä iällä avioliiton solmineiden kohdalla. Erilaiset taustat, lapset, vanhat kaverit ja moni muu asia aiheuttaa liitolle sellaisia paineita joita ei tule nuorena solmitun, ensimmäisen avioliiton mukana.

Nyt olemme Prahassa juhlistamassa ensimmäistä avioliittomme vuosipäivää ja välietappina voin sanoa, että ensimmäinen vuosi on mennyt hyvin ja olemme sopeutuneet toisiimme melko hyvin.

Tästä on hyvää jatkaa!

Teille tätä lukeville 28.1.2016 15:00 hetki ei vieläkään merkitse kovinkaan paljoa, mutta minulla se on niiden tärkeimpien päivien joukossa.

Kiitos rakas Heidi, vaimoni tästä vuodesta!

Bloggari ja vaimo Hongkongissa

Makuasioistako ei voi kiistellä?

"Kylläpä oli hyvää!", "Kun pääsisi siihen ravintolaan takaisin!" "Vähän se oli outoa"

Edellä olevien lauseiden tyylisesti monesti kuvaillaan matkojen aikoina saatuja ruokakokemuksia. Ihmisen on muutaman kerran päivässä syötävä, joten jo lyhyellä matkalla tulee useita uusia kokemuksia syömisestä muualla kuin kotona. Joskus saattaa olla jopa niin, että matkalle lähdetään hankkimaan kokemuksia nimenomaan ruuasta.

Ajattelin siksi tällä kertaa kirjoittaa syömisestä ulkomailla. Omaa matkailua ei ohjaa tarve saada uusia kokemuksia syömisestä, mutta mukava niitä on silti saada. Minun matkakohteet ovat yleensä melko perinteisiä ja usein suurkaupunkeja. Niissähän saa millaista ruokaa tahansa. On kuitenkin niin, että suurkaupungeissakin maan yleinen ruokakulttuuri on hyvin edustettuna. Tyyliin Aasiassa löytää sikäläistä ruokaa ja Yhdysvalloissa kuvaa hallitsee amerikkalainen ja meksikolainen ruoka.

Miettiessäni millaisia makuelämyksiä olen saanut maailmalla mieleeni ei tule mitään yhtä kokemusta muiden yli. Pääsääntöisesti hyvässä ravintolassa on ammattilaisia tekemässä ruokaa ja siksi ruoka on usein hyvää. Ellei sitten itse tee virhettä ja tilaa ruokaa josta ei vaan pidä. Itselleni sellainen voisi olla pasta tomaattipohjaisessa kastikkeessa. En usko, että maailman paraskaan pastakokki saisi tehtyä sellaista tomaattikastiketta josta pitäisin.

Jotkut ruokakokemukset tietysti ovat jääneet mieleen. Yksi sellainen oli vuonna 2011 Kota Kinabalulla Borneon saarella nauttimani illallinen. Kyseessä oli torialue jonka yhteydessä oli myös isohko katukeittiöistä koostuva "ravintolamaailma". Kiertelin sitä hetken ja pysähdyin kojulle joka näytti suositulle. Paikka näytti olevan perheyritys jossa isä toimi kokkina vaimon ja lasten toimiessa tiskaajina ja tarjoilijoina. Yhteistä kieltä ei oikein löytynyt, mutta näytin edeltävän asiakkaan annosta ja sain ilmaistua haluavanani samaa. Ystävällinen mies viittoi minua menemään pöytään istumaan ja alkoi valmistaa annostani. Istahdin pöytään ja pohdin mistäköhän saisin jotain juotavaa.  Ajattelin, että turha edes kysyä yhteisen kielen puuttumisen vuoksi joten otin pöydällä olevan vesipullon. Samaan aikaan huomasin nuoren, ehkä noin 17 vuotiaan, tytön tulleen viereeni ja hän kysyi minulta jotain paikallisella kielellä. Huomattuaan etten ymmärrä hän vaihtoi kielen virheettömään englantiin ja kysyi mitä haluan juoda. Samalla huomasin selkäni takana olevan suuren kylmäarkun jossa oli jäiden seassa erilaisia virvoitusjuomia. Siinä ravintolassa palvelu tosiaan pelasi! Annoksenkin sain ja se osoittautui oikein maukkaaksi kananuudelipaistokseksi, joka oli takuulla koko vajaan euron vastine.

Toinen mieleenpainunut ruokakokemus kävi muutama kuukausi takaperin. Olimme vaimoni kanssa Hongkongissa ja päätimme maistella paikallisia herkkuja. Aasialainen ruoka poikkeaa aikalailla meidän tyylistä, joten hieman seikkailumieltä tarvitaan. Suuntasimme siis erittäin suosittuun, Michelin oppaassakin mainitttuun ravintolaan. Sisäänpääsyä piti odottaa lähes tunti, mutta lopulta saimme pöydän. Annokset piti varata jo odotellessa joten meillä oli pöytään istuessamme tilaus valmiiksi mietitty ja jäimme odottamaan ruokia. Yllätyin hieman annosten saavuttua. Annos koostui keitetystä riisistä ja sen päällä olevasta kananjalasta. Ei siis mistään kanankoivesta vaan kanan kynsistä ja siitä viisi senttiä ylöspäin. Kieltämättä aika erikoinen kokemus. Annoksiamme voisi kuvailla sanalla mauton, mutta onhan nekin nyt testattu.

(Alla on kuvia ruuista joita olen maailmalla syönyt)

Kokonaisuutena syöminen ulkomailla on minulle ollut lähes aina positiivinen kokemus. Ruuan ääressä on vietetty unohtumattomia hetkiä ja varsin harvoin olen saanut ruokaa mistä en millään tavalla pidä. Matkailua harrastaessa erilaiset nettisivut ovat hyvä tapa etsiä uusia kokemuksia. Esimerkiksi Tripadvisor sivuston kautta olen löytänyt monia hyviä ravintoloita. Sellaisia jotka eivät löytyisi vain kävelemällä keskustoissa.

Onko sitten joku ruokailuhetki minulle ylitse muiden?
Olen tätä pohtinut ja yhden nostan kaikkien yläpuolelle. Lähes 40 vuotta sitten olin köyhän yksinhuoltajan poika ja pitkän päivän jälkeen tulimme äidin kanssa kotiin. Hän valmisti meille hyvin vaatimattoman aterian. Paistoi pannulla kuivaa ruisleipää ja muutaman lihanpalan, kun muuta ei ollut. Söimme niitä yhdessä äidin antaessa noista vähistä lihoista suurimman osan minulle. Se rakkaus ja lämpö mikä tuosta hetkessä vallitsi on jäänyt mieleeni pysyvästi.

Parhaimpiin muistoihin ei rahaa tarvita eikä tarvitse lentää pitkälle.